Blood, sweat and tears

If you can dream it, you can do it.

Tuo lausahdus on pysyvästi jättänyt mieleeni jäljen. Ja tuo lausahdus mielessä lähdin eilen, 1.10 matkaan. Mukanani 18kg rinkka, kameralaukku ja reppu. Ja tietenkin kaikki ihanat ystävät ja kaikista rakkain perhe. Ne kaikki tosin kannan mukanani vain sydämessä.
Koska matkalla olen yksin.

Kaikki kysyivät minulta jännittääkö. Jokaiselle vastasin ei. Kun kuitenkin ajoimme perheeni kanssa lentokentälle -myös siskoni Tampereelta lähti saattamaan minua, täytyy sanoa, etten voinut enää kieltää itseäni myöntämästä jännittäväni.
Jäähyvästien aika tuli. Ja vaikka kuinka päätin etten aijo itkeä, onhan se ihan sallittua pari kyyneltä tirauttaa. Ajatus siitä etten nää perhettäni yli 9kuukauteen tuntuu jokseenkin utopistiselta.

Joskus tuntuu, että asiat menevät pelottavan hyvin. Kun pääsin portille ja minulle ilmoitettiin istumapaikkani vaihtuneen (ilmeisestikin yli buukkauksesta ja järjettömästä thaimaalaisten marjanpoimioiden määrästä johtuen) business luokkaan fiilis oli juurikin se.  Kun käteeni suorastaan aseteltiin Iittalan lasi täynnä shampanjaa jonka jälkeen kuuma pyyhe käärö ylenpalttisen ystävällisellä hymyllä varustettuna ajattelin, että jos joskus on huonoa tuuria niin tänään kaikki se korvattiin järjettömän hyvällä tuurilla ja räjäyttävällä alulla tulevaan vuoteen. Vuoteen joka tulee olemaan minun. Ja minulle.

Kun shampanjaa oli keretty hörpiskelemään tovi, sain pöydälleni menun ja viinilistan. Viinilistan?! Jep. Ja ei, ei tarvinnut maksaa naurettavaa hintaa pienestä pullosta surkeaa viiniä vaan viiniä sai niin paljon kun nyt vaan jaksoi (kehtasi) juoda. Itse valitsin gewurztramineria Pekka Terävän suunnitteleman menuun kanssa jossa alkuruoaksi valitsin maa-artisokkakeittoa ja pääruoaksi rautua ja mustajuurta. Oli siinä vähän purjoa ja valkoviinikastikettakin, eikä puikulaperunaakaan ollu
t unohettu.
Eihän mikään ateria ole täydellinen ilman jälkiruokaa joten enhän voinut olla ottamatta lautasellista juustoja. Ja lisää valkoviiniä. Port viiniäkin olisi ollut.
Kovasti aina olen kritisoinut Finnairin lentoemojen toimintaa, kun yleensä palvelun sijasta saa ynseää naamaa ja koppavaa asennetta. Nyt tiedän missä se kaikki hyvä palvelu on. Business puolella. Palvelu oli läpi lennon niin ylitsepursuavan ystävällistä, että en ihmettele vaikka "normipuolen" hymytkin olisi jo käytetty.

Kaiken hyvän lisäksi satuin saamaan mahtavan vierustoverinkin! Ensi näkemältä ajattelin heppua englantilaiseksi, mutta kun juttu rupesi lentämään paljastui, että mies olikin alunperin kotoisin itäpuolelta Saksaa. Ja kun molemmat hörpiskelimme siinä viiniä niin mihinkä muuhun juttu sitten kääntyikin. No viineihin. Ja paljastuikin, että mies on viinintekijä perheestä. Itse kertoi olevansa jonkinlainen insinööri jollain tavalla liittyen ilmeisesti ydinvoimaloihin ja olikin menossa kotiinsa Phukettiin jossa hänellä oli talot autonkuljettajaa sekä assistenttia myöten. Hänen siskonsa kuitenkin edelleen pitää heidän vanhempien viinitilaa josta kuulemma ihan maailmanlaajuisesti myydään viinejä.
Viisi-kuusi tuntia hurahti nopeasti taukoamatta höpisten. Kun rupesi uni painamaan, painoin nappia joka asetti penkin sängyksi, täysin vaakatasoon, ääntä eristävät kuulokkeet korviin ja selän hieronta toiminto päälle ja eikun unta kuulaan.











Ennen kun kerkesi huomatakkaan, oli lento lähestymässä loppuaan ja eteeni aseteltiin aamupala. Siinä peittoon kääriytyneenä, tyyny selän takana mutustin mustikka jugurttia, tuoretta ananasta ja viinirypäleitä. Voi tota onnen hetkeä.

Klo. 7.00, Bangkok, +28°C. Seison selkä hiessä, rinkka selässä hiiren hiljaisessa paikallisjunassa jossa näytän olevan ainut länsimaalainen. Juna täyttyy joka asemalla vain entistä enemmän totisista puhelintaan näpräävista paikallisista. Ilma on niin tunkkaisen kuuma ja hiostava, että luulen, että kohta junan sisällä olevasta hapesta ei kaikille enää riitä hengitettävää. Kun pääsen pääteasemalle kiroan mielessäni miksi en vaihtanut harmaata neulettani ja pitkiä housujani pois jo kentällä. Koska ilma oli kuuma. Paahtavan kuuma. Eikä kello ollut edes yhdeksää aamulla.

Lähden metsästämään taxia jolla kentällä neuvottiin kulkemaan loppu matka hotellille. Se nyt ei sitten mennytkään ihan suunnitelmien mukaan. Kun olen kävellyt varmaan 700metriä päätän vaihtaa tien puolta. Joka edellyttää kiipeämistä jyrkkiä rappusia ylös ja taas alas. Näin ensimmäistä reissua rinkkaa käyttäneenä voin sanoa, että rappusten kapuaminen rinkka selässä on aivan perseestä. Ja ehkä vielä enemmän tuskaa on alaspäin meneminen, luulin koko ajan kaatuvani johonkin suuntaan tai jalkani pettävän.

Kun vihdoin sain metsästettyä taksin, puolen tunnin päästä saavuin kadulle jossa hotelli on. Tai ainakin luulin niin. Nimittäin seuraavan reilun tunnin ajan epätoivosesti haahuilin pakaasieni kanssa ympäri lähikortteleita kerran jo eksyen yhteen saman ketjun hotelliin joka kuiten olikin väärä. Loppuen lopuksi, kun lämpötila oli kohonnut vähintäänkin +30°C asteeseen ja kello näytti lähempänä kymmentä saavuin oikealle hotellille ja raahattuani kamani huoneeseen kaaduin sängylle ja nukuin seuraavat neljä tuntia kolisevan ilmastointilaitteen hurinassa.

Seuraavaksi oli aika iskeä liikenteeseen. Ilman karttaa, ja myöskin ilman ainutta pientä Bangkok kirjaa jonka unohdin hotelli huoneeseen suunnistin kiven kovalla suuntavaistollani joen rantaan, jossa pomppasin jokiveneeseen. Jos haluaa päästä nopeasti hienojen maisemien saattamana määränpäähänsä, on jokivene oikea vaihtoehto.
Pääsin veneellä China Townin kohdalle jonka kaduilla eksyillessäni tunsin jälleen olevani ainut länsimaalainen koko paikassa. Satuin kuitenkin törmäämään sevenelevenissä vettä ostaessani toiseen veden ostajaan. Joka osottautui australialaiseksi valokuvaajaksi. Muutamat sanat hepun kanssa vaihdettua hän tarjoitui näyttämään minulle paikkoja jos satun Australiaan mennessäni poikkeamaan hänen asuinseuduillaan. Mukaan hän kirjoitti nimensä puhelimeeni ja pyysi laittamaan fbssä viestiä kun Ausseihin asti pääsen. Mahtavaa.
Jonkinlainen päämäärä minullakin matkani suhteen oli; tavoitteena oli päästä MBK tavarataloon koska tarvitsin mm. kellon. Noh, sekään nyt ei oikein mennyt niinkun suunniteltu (minkä takia mitään en suunnittelekkaan..) matka venyi melkein puolitoista tuntiseksi järjettömien ruuhkien vuoksi.

MBK reissu ei ollut turha -sitten kun vihdoin tuktuk sen pihaan kaarsi, löysin kellon lähestulkoon ilmaiseksi (saa nähä kauan kestää...) ja ylimmästä "ruoka kerroksesta" ostin yhtä thaikku suosikkiani Som Tamia (eli papaija salaattia) joka maksoi suorastaan järjettömän vähän; 50BHTtä (= 1,19€)


Kun olin aikeissa lähteä ilma olikin muuttunut täysin; ulkona satoi kaatamalla, ukkonen jylisi ja salmat löivät. Päädyin tuktukin kyytiin jolla veden roiskuessa iholleni kurvasimme kaatosateessa ympäri kaupunkia takaisin Khao San roadille.

Khao San Roadhan on Bangkokin kuuluisa "Backpacker katu" ja totisesti, jos ihmettelee miksi muualla Bangkokissa tuntuu jatkuvasti olevansa ainut länsimäälainen näitten 18miljoonan ihmisen joukossa, sinun ei tarvitse muutakun ottaa tuktuk ja suhata Kho San Roadille. Täällä nimittäin on varmaan joka ikininen reissaaja. Itse luonnehtisin tätä kilometrin pituista baari/krääsäkauppa katua Bangkokin Bangla roudiksi, koska kovasti se muistuttaa Phuketin Bangla Roudia, mikä on ehkä yksi elämäni karmeimpia kokemuksia. Täällä taksikuskit melkein hyppivät syliisi yrittäessään kaupata taksi matkaa, ravintoloiden/baarien sisäänheittäjät lähestulkoon repivät vaatteistasi. Luojan kiitos, minulle oli varattu tänne majotus vain pariksi yöksi, enempää täällä en ainakaan itse kestäis olla. Ainut hyvä puoli mitä tähän mennessä olen havainnut on puoli ilmanen ruoka. Lähdin metsästämään itselleni ilta sapuskaa. Eipä tarvinut kävellä kun hotellin pikkukadulta pois niin siinähän niitä safkakärryjä oli. Mukaani tarttui 40BHTllä (=0,95snt) iso slaissi pilkottua vesimelonia ja 1/4 tuoreesta ananaksesta, sekin pilkottuna. Toisesta kojusta otin perinteistä Phat thaita joka kustansi 50BHTtä (1,19snt). Niimpä näin nopeasti laskettunu tänään kaikkiin ruokiin yhteensä mulla on mennyt 4,16€ ! Ja koko päivän aikana rahaa on mennyt yhteensä ehkä (kaikki kyydit, kuten lentokentätä keskustaan) 20€. Nyt ainakin tiedän, että kun tulen takaisin Bangkokiin, otan majotuksen kaukana Khao San Roadista ja läheltä keskustaa missä elämää helpottava Sky train kulkee.












En tiedä mitä huomenna teen, mutta yleensä asioiden on tapana järjestyä kuten niiden pitäisikin olla. Sen tiedän, että keskiviikkona bussi tulee minua hotellilta noutamaan ja yön yli köröttelemme kohti Chiang Maita! En malta odotta nähdä jotain missä en koskaan ennen ole käynyt!