Heaven on Earth

Kolmen päivän trekking takana, kaupungissa takaisin ehjin nahoin, hurjasti uutta tietoa mukanani ja elämäni hienoin kokemus takanani.
Reissu alkoi perinteisesti vesiputous käynnillä. Olen näiden kymmenen vuoden Thaimaa reissujen aikana käynyt eräälläkin vesiputouksella, mutta tämä vei kyllä lähi muistissa olleista lähestulkoon voiton. Kuten millekkään tämän reissun maisemille, ei kuva tee mitään oikeutta. Putous oli todella korkea ja ympärillä oleva luonto kaunista. Vesiputoukselta matka jatkui reilut kaksi tuntia lähestulkoon pelkkää kiemuraista ylämäkeä. Oppaani kertoi, että tällä tiellä -sama reitti josta pääsee Burman rajalle, on yli 1640 mutkaa, enkä yhtään ihmettele, nimittäin matkalla ei ollut kertaakaan yli 100metriä ilman uutta tiukkaa kurvia.
Ensi tuntumaa reissusta antoi ylämäki jota kiipesimme varmasti ainakin 30°C lämmössä varmastikkin puoli tuntia ilman hetkittäistäkään varjon paikkaa. Kun pääsimme mäen päälle, alkoi varsinainen reissu vasta kun astuimme keskelle sademetsää. Seuraavat kolme tuntia sitten hujahtikin liiankin nopeasti haukkoen henkeä upeista maisemista ja rankasta maastosta johtuen. Ilma oli kuuma ja en edes uskalla arvata kosteus prosenttia. Se nimittäin oli varmasti huima. Reitti ensimmäiseen kylään sisälti pelkästään joko ylä- tai alamäkiä pientä kinttupolkua josta kasvien oksia sai huitoa tieltään ja pomppia kaatuneiden puitten yli.  Saavuimme vuorien notkoon jossa pieni 150 asukkaan kylä sijaitsi riisipeltojen ympäröimänä jonka pieni joki halkaisi. Näky oli jotakuinkin henkeä salpaava. Pienten bambusta kyhättyjen talojen alla oli perheen eläimet; possu, lehmä, kanoja ja varakkaimmilla vielä buffalo, kertomassa perheiden varakkuudesta; mitä enemmän eläimiä, sitä rikkaampi perhe. Kylässä ei ole autotietä, ei autoja eikä myöskään sähköjä. Hieman valaistusta tuo aurinko paneeli joka Thaimaan hallitus on kylälle lahjoittanut. Ainut tie kylästä pois on kävellä tunteja vuorien ja sademetsien läpi, taikka erittäin huonokuntoista punamutaista tietä taiteillen skootterilla.

Mikä oli mielestäni ehdottomasti upeinta, oli se, että kylä on täysin omavarainen! Eli siis kaikki kasvikset, riisi yms. tulee omasta pellosta ja jos lihaa syödään, se metsästetään. Perheiden eläimet saivat myös päivisin vaeltaa ympäri lähimaastoja vapaan tahtonsa mukaan, illalla ne käytiin hakemassa takaisin kylään jopa tuntien kävelymatkojen päästä. Lehmän lähestymisen kuuli jokaisen kaulassa roikkuvasta kellosta. Kukaan kyläläinen ei käy töissä vaan he hoitavat eläimiään sekä tekevät töitä riisipelloillaan sekä kasvimaillaan. Kun siis sain eteeni talon omistajan vaimon tekemät kolme eri annosta kasvisruokaa jonka kasvikset olivat suoraa pellolta, sekä oma kasvattamaa vuoristo riisiä, olisin voinut hyppiä riemusta. Yksi annos oli tofua, sokeriherneitä ja pilkottua maissintähkää, yksi veikeistä pitkistä valoisista sienistä tehtyä keittoa, jossa sienet olivat korianterin oksilla sidottu pieniksi nipuiksi, kolmannessa ruoassa oli tofua ja ehkä morning gloryä, en ollut aivan varma. Annokset olivat miedosti maustettuja, joten kaikkien kasvisten omat maut suorastaan räjähtivät suussa.

Talo jossa asustin oli bambusta kyhätty hökkeli, aivan kylän läpi kulkevan joen vieressä. Nukkumista varten oli varattu lattialle ohuet patjat, viltit sekä kauhtuneet tyynyt. Unet kuitenkin omalta osalta jäivät kuitenkin kovin lyhyiksi, koska joen valtava kohina yhdistettynä eläinten tekemään meteliin joka oli niin kormia huumaava ettei edes korvatulpat siihen auttaneet, eivät olleet oikein hyvät lähtökohdat hyviin uniin.


Aamulla oppaani kantoi minulle aamupalaksi keon vaaleita paahtoleipiä, hilloa, maistetun kanamunan, tuoretta ananasta sekä kannullisen teetä. Voisiko aamu paremmin alkaa kun joen kohinaa kuunnellessa ja riisipeltoja katsellessa! Toisena päivänä seuraavaan kylään kävelemiseen meni n. neljä tuntia. Nyt maasto oli täysin erilaista kuin ensimmäisenä päivänä; ilma oli kuivaa, kuuma ja maasto oli paljon kuivempaa. Maasto oli kuitenkin hieman ensimmäistä päivää helpompaa. Vaelsimme aina laaksoissa joita ympäröivät sademetsät ja halkoivat kapeat purot ja leveät joet sekä vuorten päällä katsellen alas vihreään loputtomasti jatkuvaan sademetsään.

Hiljaisuuden vallitessa ja siitä nauttiessa keskityin kuuntelemaan lukuisien eläimien lauleskelua sekä tuntemaan lempeän tuulen kasvoillani. Välillä oppaani Thoo kertoi seuraavasta kylästä tai paikasta jossa olimme, mutta suurimmalta osin nautiskelimme kuitenkin hiljaisuudesta. Noin kolmen tunnin kävelyn päätteeksi saavuimme elefantti campille, jossa söin lounaaksi kiinankaali-nuudelikeittoa. Ruokailun jälkeen matka jatkui kiikkuen norsun päälle, pienillä kinttupoluilla joissa en edes tiennyt noinkin ison eläimen olevan mahdollista kävellä. Matkasimme tunnin ajan upeissa maisemissa sädemetsän ympäröimillä mäillä. Norsun jätettyä meidät kylän ulkopuolelle käppäilimme loppu matkan joen vartta pitkin kunnes saavuimme alueen suurimpaan noin 450 hengen kylään. Tämä oli kyllä johon muiden "lähistön" kylien lapset tulivat viikoiksi asumaan ja käymään koulua. Viikonloppuiksi he palasivat koteihinsa kävellen lukuisia tunteja. Kyseinen koulu ei ollutkaan kuitenkaan aivan normaali. Koulu alueen läpi kävellessä, tuli vastaamme aitaus pikkuisia possuja, muutama kasvimaa ja kala-allas, Thoo kertoi, että täällä lapsille opetettiin kuinka kasvattaa kasveja, mitenkä eläimiä, ruoan laittoja sekä kaikkea muuta käytännön työtä. Mielestä tämä on aivan mahtava tapa, näitähän asioita kylän lapset tarvitsevat elämässään kylissä!

Majoitumme isoon kaksi kerroksiseen puusta tehtyyn taloon, jossa omistajat itse asuivat ala kerrassa. Koska kylä oli sen verran iso, emme olleet ainoa trekkaus ryhmä joka tänne osui. Hieman kauempana rinteen alhaalla majoittui iso porukka yliopisto opiskelijoita Jenkeistä, viereisessä talossa taas saksalaisista ja briteistä koostuva kuuden hengen ryhmä.

Kävimme Thoon kanssa kiertämään ympäri kylää hänen kertoessaan kylästä. Tämäkin vaikkakin isompi kylä, mutta silti lähes omavarainen. Heillä on kuitenkin kylässään pieni kauppa josta voi käydä vaikka thaimaalaisia karkkeja ostelemassa. Vaikka kylä oli isompi, pidin kovasti sen tunnelmasta. Sillä välin kun oppaani valmisti minulle illallista istuin isolla terassilla ja katselin auringon laskua The Great Gatsbyä lueskellen, mikä on muuten erittäin mainio kirja, nyt kun siihen on päässyt kunnolla syventymään. Aurinko oli jo laskenut ja kynttilät sytytetty, kun Thoo kantoi eteeni kolme kulhollista eri ruokia ja lautasellisen riisiä. Tällä kertaa vihannesten lisäksi kahdessa annoksessa oli possua mukana. Yhdessä oli vihreitä papuja ja possua, toisessa kiinankaalia ja possua kun viimeisin oli Tom Kha -keitto kukkakaalilla ja sokeriherneillä. Ruokailun jälkeen Thoo oli paikalliselta papilta lainannut kitaran ja ilta jatkuikin kuunnellessa hänen soittoaan.

Viimeinen aamu valkeni kylmänä ja kosteana. Aamupalaksi popsin jälleen vaaleaa paahtoleipää munakokkelin kanssa sekä teetä. Viimeisenä päivänä ohjelmassa oli Bamboo rafting, joka osottautuikin ajateltua haastavammaksi, koska jo epätasaisella laudalla pystyssä pysyminen lujassa virrassa vaati tasapainoa aika hurjasti. Pysähdyimme kahden tunnin lauttailun jälkeen kylässä, josta asukkailla ei ollut mitään muuta tietä pois kun joko bambu lautan käyttäminen tai käveleminen, ja koska kylässä ei ole pahemmin tekemistä, niin suurin osa kylän naisista myydään Bangkokiin prostituoiduksi jonka jälkeen hän saattaa tulla takaisin kylään jos tulee raskaaksi ja kasvattaa lapsensa kylässä. Surullista.

Lauttailu oli aivan mahtava kokemus, ei todellakaan mitään kuivaa hommaa, koska matkalla on "putouksia", joita alas laskiessa laineet saattavat tulla lähes polviin asti.

Kun lopetimme ja pysähdyimme erääseen joenvarsi kylään söimme lounasta, jonka jälkeen lähdimme takaisin Chiang Maihin. Kylässä tapasin tytön joka kuului tähän isoon Jenkkien ryhmään, jonka kertoi olevan Bostonilaisesta yliopistosta Business opiskelijoita jotka ovat vaihdossa Bangkokissa lukukauden.



 Läheskään kaikkea mitä tuolla reissulla tuli koettua en nyt tähän tekstiin saa ängettyä, mutta sen sanon, että tuo reissu oli ehdottomasti elämäni upein kokemus, ja jokaisen pennin arvoinen! Näin paikkoja ja maisemia joita en edes uskonut täältä maan päältä löytyvän, tein juttuja mitä en koskaan uskonut tekeväni. Näin miten paikalliset oikeasti elävät ja tutustuin kylän ihmisiin. Joka ikinen ihminen jolla kunto riittää ja on suuntaamassa Pohjois Thaimaahan, menkää tälle reissulle! Se on nimittäin kokemus jota et tule koskaan unohtamaan. Trekkaus reissuja järjestetään vaikka minkälaista ja suurin osa niistä sijoittuu turisteille tehtyihin kyliin tai kyliin mihin esim. pitkäkaulaisia naisia on tuotu rajan yli vain turisteille nähtäväksi, eivätkä he saa poistua kylistä ja heidän elämä on kurjaa. Mutta yhtiö jonka kautta menin on Educational Travel Center ja suosittelen lämpimästi kyseistä järjestöä ja erityisesti Thoo opasta joka on toiminut 20 vuotta oppaana, mutta myös munkkina vuorilla kaksi vuotta. Järjestö tekee myös muita reissuja ympäri Thaimaata.

Reissu oli kaukana kaikesta turisti höpinästä ja sielu kirjaimellisesti lepäsi, ei ollut kännykkää, ei telvisiota eikä konetta. Opin jälleen asteen enemmän arvostamaan pieniä hetkiä, aikasin nukkumaan menemistä, aikasin heräämistä, hiljaisuutta, luontoa, ja helppoa elämää. Jos nämä kansat pärjäävät ilman kaikkea ja ovat silti onnellisia, miksi me länsimaissa tarvitsemme kaikkea sitä määrää materiaa, ja silti olemme onnettomia, stressaantuneita ja tyytymättömiä?

Paluu Chiang Maihin olikin siis aika rysäys maanpinnalle ja nykymaailmaan josta halusin heti paeta. Lähtö täältä pohjoisesta kuitenkin venyi hieman ja päätin ottaa lennot etelään vasta perjantaille. Eli perjantaina suuntana Koh Samuin kenttä, sieltä jatko sitten vielä hieman harkinnan varassa. Mahdollisimman kauas turismista, siispä suuntana luultavasti Koh Phangan ja saaren hiljainen toinen puoli. Toiveissa bungalowi, ranta, riippukeinu ja meditointi.

 Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Jälleen miljoona kokemusta rikkaampana ja onnellisena menen nyt nukkumaan, ja luulen, että palailen eteläisen Thaimaan maaperältä seuraavan kerran.