Northern gem, Chiang Mai, it's hot as hell

Yhdeksän tuntia, yksi ruokailu stoppi keskellä yötä ja kun aamu alkoi sarastaa alkoi pohjoisen timantti Chiang Mai hahmottua edessämme. Palataan kuitenkin ajassa hieman taaksepäin. 

Pari viimestä päivää Bangkokissa pyhitin temppelialuiden kiertämiselle, vähän kävin tsekkaan uusia paikkoja, mutta myös vanhoja muistoja kävin verestämässä Wat Phon alueella.

Kävin viimeisenä päivänä myös samassa katukojussa missä edellisetkin päivät olen käynyt syömässä, syömään sekä lounaan, että illallisen. Jälleen tapasin kaksi todella mukavaa yksin matkustelevaa naista. Toinen tytöistä oli saksalainen yliopisto opiskelija, kun taas toinen riemastuttavan puhelias rotevalla aksentilla varustettu 26-vuotias irlantilainen. Lempi puuhani ehdottomasti mitä tämän lyhyen ajan perusteella voi sanoa yksin matkustamisessa on muihin tutustuminen. 

Koska oma pääni varmasti kosahtaisi jossain vaiheesa jos kenellekkään ei voisi/uskaltaisi sanaakaan sanoa. Tänään mietinkin, että luulen, että lähdin ehkä pienellä oletus luulolla tänne, luulolla, että jostain ihmeen syystä en ajattelisi samoja asioita mitä Suomeen jäi, mutta täällä kun päivät pitkät yksin hortoilee vain oma itsensä juttu kaverina niin tulee asioita perinpohjaisesti kelailtua. Onneksi kuitenkin ainä välillä pääsee juttelemaan muiden kanssa ja saa ajatukset omasta päästä jonnekkin ihan muualle eikä pyöriskele omissa mietteissään. 

Vaikka olenkin ollut täällä tuhansien kilometrien päässä vain hetken aikaa, tuntuu, että olen kyennyt pääsemään paljon lähemmäs paikallisten ihmisten elämää täällä mitä olen koskaan aikaisemmilla matkoilla päässyt ja nähnyt, kuinka kuten sanotaan, pitää lähteä kauas jotta näkee lähelle. 

Harvoin olen pitänyt itseäni millään tavalla kovinkaan onnekkaana tai pitänyt elämään mitenkään hyvänä, mutta ihmiset joita olen tavannut täällä ovat kaikki sanoneet kuinka olen onnekas, että minulla on elämä jot nyt elän ja joka on antanut minulle mahdollisuuden matkustaa. Hetki hetkeltä kun täällä viettää enemmän aikaa, tajuaa kuinka onnekas on myös elämästään, kaikista mahdollisuuksistä, mutta myös siitä kuinka on syntynyt Suomeen.

Tapasin nimittäin tänään lounaalla erään todella mukavan kanadalaisen naisen joka kertoi keskusteltaessamme maittemme välisistä koulutusmahdollisuuksien eroista, että itse oli maksanut lähes 20 000€ opintoihin business tutkintoa varten yliopistossa Kanadassa. Tuollaisista summista Suomessa ainakin toistaiseksi vielä uneksitaan. 

Viimeisen illan irlantilainen illallis seurani!

Jokatapauksessa, eilen illalla änkeydyin "VIP" bussiin jossa jälleen kerran olin kaikkien lukuisien thaimaalaisten keskellä ainut länsimaalainen. Ja nyt tuon bussilla matkustamisen kokeneena voin sanoa, että kaikki varotukset siitä kuinka jäätävän kylmällä täällä busseissa ilmastointeja pidetään, ei todellakaan ole liioittelua! Itselläni oli päällä harmaa suht ohut neule, jonka alla toppi, villasukat, huivi, pitkät housut ja viltti päällä ja olin aivan jäässä siitä huolimatta. 

Yhdeksän tuntia vierähti kuitenkin yllättävän vauhdikkaasti, katsellessa muunmuassa Now you see me- leffan thaiksi dupattuna. Toinen lähes yhtä utopistinen tapaus oli keskellä yötä kaikkien (paitsi minun) unia vedellessä isoon telvisioon ilmestyi kuva ja musiikki alkoi huutaa täysillä, jonka jälkeen valot ilmestyivät päälle ja kuulutus, että bussi pysähtyy ruokataukoa varten. Tarjolla oli vaikka mitä toistaan kummallisemman näköstä tavaraa, itse tyydyin muutamaan lusikalliseen vihreän curryn lientä, koska liemessä killineet kanan varpaat eivät oikein houkutelleet aamuyöstä... 

 Jonkin ihmeen takia luulin, että ilma pohjoiseen mennessä viilenisi, toisin kuitenkin kävi. Olen sen kymmenisen kertaa Thaimaassa käynyt ennen tätä matkaa, eikä täällä koskaan ole ollut niin tuskasen kuuma kun tänään päivällä, tuntui kuin olisi nikeltynyt ja kaikki voima koko kropasta imeytyi auringon mukana pois.

Kaunis aamu valkeni ensimmäisenä päivänä
 Chiang Maissa

Muutamaan temppeeliin täälläkin kerkesin jo tänään käydä tutustumassa ja yhdessä niistä pidin pienen jatko suunnitelma- mietinnän pienessä luostarin puutarhassa. Ja koska tosiaan huomenna alkavan trekking reissun jälkeen koko loppu Thaimaan reissuni on täysin avoin enkä ole mitään varannut, niin ajattelin, että josko sitä jotain pitäisi jo ruveta suunnittelemaan. Ja niimpä tulin tulokseen, että en lähde bussiin istumaan 20tunniksi, jotta pääsisin määränpäähäni Suratthaniin vaan joko lennän täältä Koh Samuille josta suuntaisin lautalla Koh Phanganille tai lennän vähän halvemmalla Suratthaniin josta otan suoraaa lautan Phanganille. Sen jälkeen harkitsen jos aikaa riittää jos kävisi vielä katsastamassa Bangkokin lähi saaren Koh Sametin ja aikasimmista Thaimaan reissuista tutun Koh Changin. Mutta ainakin hetkeksi on jatko suunnitelma.
Ja en sano ettenkö tykkäisi olla täällä Chiang Maissa, tämä on mielettömän kaunis iso kaupunki joka ulkonäöllisesti vaikuttaa kovin pikkuiselta paikalta, ja löysin vielä aivan älyttömän kauniin puiston jossa otin iltapäivä torkut ja kuuntelin lintujen laulelua ananasta syöden. Nyt kuitenkin vetää jalat niin johonkin missä on ranta, meri ja uima-allas (se kyllä onkin nykysessäkin hotellissa, kerkesin jo ensimmäiset pulahdukset ilta uinnin merkeissä käymässä heittämään) niin sinne aijon suunnata.

Huomenna (itseasiassa jo tänään) aamutuimaan lähtö trekking reissulle. Tänään illalla oli opastus reissua varten ja tapasin oppaani, jolta sain kuulla olevani reissun ainut ihminen, koska nyt on vielä sade kautta ja asiakkaita on vähän, josta ensiksi pienesti ehkä järkytyin, mutta eiköhän 20-vuotta hommaa tehnyt osaa hommaansa ja siihen luotan, ja ainakin mennään meikäläisen tahtiin! Ja ainakin reissusta tulee mielenkiintoinen. Missään paikallisissa kylissä missä yövymme ei ole sähköjä, joten jätän koneen hotellille ja luulen, että seuraavaksi musta kuulee blogin merkeissä reissun jälkeen, eli tiistaina tai keskiviikkona! (jos tuun sielt sademetsästä 4tunnin bambu raftingin ja norsuratsastusten jälkeen elossa takasin...)

Tämän iltainen järjenvastasen hyvä burmalainen
possu curry 

Eli tää tyttö lähtee kahden thaikku oppaan kanssa räpemään sademetsään, kattotaan mitä tulee, mutta takaan, että ainakin sen jälkeen on kirjotettavaa!

Aijai, sain oikein kunnon king size sängyn ittelleni!  

Pitihän sitä muistoja verestää; aamupalaks Club Sandwich