Gadgetissa oli virhe

tiistai 26. marraskuuta 2013

Chillaxing!





Viimeiset päivät Gilillä kuluivat osittain rannalla paahtuessa (kun vihdoinkin aurinko paistoi monen päivän sateiden jälkeen!) tai Gili Backpackersissa chillatessa. Lähes koko hostellimme porukasta tuli kuin perhettä ja vähän kaikki tehtiin yhdessä; käytiin kattelemassa porukalla auringonlaskua Sunset barissa, juhlimassa irkkupubissa, pelattiin beerbongia... Kun lähdön aika koitti, hyvästelimme kaikki kavereiksi muodostuneet hostellin asukkaat ja heitimme kokoajan vaan painavammaksi muodostuneet rinkkamme selkäämme ja lähdimme odottamaan veneitämme satamaan. Koska meillä oli Erican kanssa eri laivayhtiöt, Erica hyppäsi laivaan ensiksi ja sovimme, että näemme Lapointcampillä Canggussa.

Rantaa pitkin käppäillessä huomasin kaksi tuttua hahmoa matkan päässä ja otin kiinni Lapointcampilta tutut ruotsalaiset kaksoset Arvidin ja Axelin, jotka olivat juuri tulleet snorkausreissulta. Koko viikon yritimme poikia saada kiinni jotta oltas nähty ja käyty juhlimassa, siinä onnistumatta, selvisikin, että pojat majoittuvat enemmän rotanloukkua muistuttavassa hostellissa jota ei ollut wifillä siunattu ja tämän takia olivat olleet saavuttamattomissa koska ei meillä heidän puhelinnumeroitaan ollut. Kun oli kuulumiset ja halit vaihdettu oli aika lähteä takaisin satamaan. Pojat suuntasivat Singaporeen seuraavana aamuna, mutta sovimme pitävämme yhteyttä jatkossa, koska poikien seuraava reissu suuntautuu kesän jälkeen Ausseihin, jossa olen jos ja kun nyt sinne vuodeksi jään niin nähdään ehdottomasti kun samoilla seuduilla pyöritään. 


Satamassa tapasin Aleksandran, joka myös Gili Backpackerseilla majoittui, mutta en ollut tytön kanssa aikaisemmin jutellut. Selvisi, että hän on Pariisissa syntynyt ja siellä koko elämänsä asunut. Indonesiaan hän tuli Ausseista. Kun maailma näköjään on niin jumalattoman pieni, näin minut Balille kuljettaneella laivalla myös Lapointcampilta tutut tanskalaiset Leathin ja Mathsin. Auringon paistaessa siniseltä taivaalta, päätimme Aleksandran kanssa mennä laivan katolle istuskelemaan. Vähän kuitenkin tiesimme, että taivas ei kauaa olisi sininen. Kun pääsimme aavalle merelle oli taivas jo kerennyt muuttumaan tummaksi ja merenkäynti oli sen mukaista, että ei mennyt kauaa kun jäätävän kokoiset aallot rupesivat viskomaan merivettä laivan katolle ja kaikki siellä matkustavat matkatavaroita myöten olivat läpimärkiä.  Pienenä vinkkinä; jos koskaan satut menemään Gili-Bali väliä nopealla veneellä, älä erehdy juomaan itseesi siihen kuntoon edellisenä päivänä, että aamulla olet darrassa, koska takaan, että matka on vieläkin kauempana hauskasta mitä se jo nyt ilman darraa oli. Aleksandra oli aikamoisessa darrassa edellisöisistä irkkupubi pippaloista eikä näyttänyt voivan kovin hyvin. Vihdoinkin parin tunnin laivan ryskytyksen jälkeen saavuimme Balille, jossa pakkauduimme minibusseihin. 
Tutut maisemat tulivat näkyviin parin tunnin autoilun jälkeen ja pian olinkin jo Lapoint campillä. Sattumalta ajoi taksi Erican Lapointcampin pihaan täsmälleen samaan aikaan kun itse hyppäsin pois minibussistani. Jätimme laukkumme campille yöpymispaikan metsästystä varten. Ensiksi oli kuitenkin saatava bensaa suoniin ja suuntasimmekin Betelnuttiin syömään. Herkullisen falafelfrapin syötyä käppäilimme Jonsens Homestayhin josta tinkasimme itsellemme huoneen kahdeksi yöksi. Matkustamisesta väsyneenä kaaduimme mukavaan sänkyymme ja nukahdimme jo luvattoman aikasin. 




Aamuauringon noustessa Canggun riisipeltojen takaa laitoin treeni vaatteni päälle ja suuntasin aamuiseen jooga tuokioon Lapointcampille. Joogan virkistämänä 8.30 kävin hakemassa Erican ja lähdimme jälleen Betelnuttiin aamupalalle. Koska rakastan yli kaiken aamupalaa päätin hemmotella hiukan kovasta hinnasta huolimatta itseäni ihanan terveellisellä aamupalla. Ei mennyt kauaa kun eteeni ilmestyi kannullinen vihreää teetä, mansikka-vesimeloni-minttu frappe, hedelmälautanen ja herkullisen rustiikin leivän päälle levitetty kasa muhennettua avokadoa, uppomuna sekä pekonia, sivussa itse tehtyä mietoa salsaa. Ja yhtään valehtelematta, oli tämä pala taivasta ehdottomasti elämäni paras aamiainen, rakastan yli kaiken hyvin tehtyjä uppomunia ja jostain syystä täällä jatkuva avocadon himo tyytyi tämän leivän ansiosta. Auringon noustessa paahtavana taivaalle pakkasimme rantakamppeemme ja lähdimme läheiselle Echo Beachille . Aurinkovarjon katveesta seurasimme runsaslukuista joukkoa surffareita aaltojen metsästyksessä. Iltapäivä torkut otettua päätimme lähteä käymään Betelnutin vieressä sijaitsevassa ranskalaisessa leipomossa jossa kunnon juureen tehdyn tuhdin leivän himon iskettyä päädyin kylmän kaakaon ja lempparini vaniljakiisseli-mansikkatortun lisäksi ottamaan palan leipää ja voita. Oikein sointuva yhdistelmä, eikö vaan! 

Iltaa lähdimme viettämään läheiseen Deus Ex Machine ravintola/baariin, jossa viimeksi olimme Lapoincampin porukan kanssa viimeisenä iltananamme. Viikon yhteisen matkustamisen jälkeen oli tämä minun ja Erican viimeinen iltamme ja päätimmekin laittaa elämän risaseksi ja ottaa kunnon sisäfile pihvit bearnaisekastikkeen ja paistettujen valkosipuliperunoiden kanssa (eka kunnon pihvi en edes muista kuinka jumalattoman pitkään aikaan) sekä lasilliset punaviiniä (minun eka lasillinen koko reissun aikana!).
Voitte vaan arvata kuinka taivaalliselta tuo yhdistelmä maistui kahden kuukauden riisi-nuudeliruoakavaljon jälkeen! Ja punaviinin tuttu ihana koko kropan lämmittävä vaikutus. Taivaallista. Jälkiruoaki sorruin vielä ottamaan suklaa fondantin jonka kauhoin alas lopun punaviinin kanssa. Samaan aikaan Johan sattui paikalle ja jäimmekin juttelemaan hetkeksi hänen kanssaan. Deuksessa on aina sunnuntaisin kunnon reivit käynnissä, jotka olivat tällä kertaa sateesta johtuen siirretty sisätiloihin. Erican mahan edelleen temppuillessa lähdimme hetken tanssimisen jälkeen takaisin majapaikallemme. 

Aamulla haimme viisi kiloa pyykkiä pesulasta, pakkasimme laukkumme ja lähdimme aikaiselle lounaalle. Erican kyydin oli tarkoitus lähteä 12.30, mutta ilmestyi Lapointcampin paikalliseen henkilökuntaan kuuluva Madde paikalle skootterillaan ja sanoi isänsä jonka oli tarkotus Erica Ubudiin kyyditä olevan edelleen edellisellä ajo keikallaan ja että voisimme tulla Lapointcampille chillailemaan siksi aikaa kun kyytimme saapuisi. Kuten aikasemmin Johan olikin uhannut, että kun seuraavan kerran näemme pelaamme shitheadiä ruotsalaisilla säännöillä. Ja niin pelasimmekin siihen asti kunnes kyytini saapui paikalle. Matkustamisessa ainut kurja asian on hyvästien jättäminen. Niitä kun joutuu sanomaan aivan liian monelle ihanalle ihmiselle ja uusille ystäville ilman tietoa tuleeko toista koskaan enää näkemään. Tällä kertaa vuorossa oli Erica, jonka varmasti näen vielä kun matkaltani pääsen kotio asti ja Tukholmaan pääsen vierailulle. 


Parin tunnin ruuhkassa seisoskelun jälkeen saavuin Padang Padang Breeze homestay kotimajoitukseen joka sijaitsee Uluwatussa, Bukit Peninsulassa, aivan kuuluisan Badang Badang beachin ja surffibreikin kupeessa. 
Huoneeni on älyttömän kaunis valkoiseksi maalattu rivitalo- tyyppisessä kivitalossa sijaitseva huone. Mieleeni sisustuksesta ja käytetyistä materiaaleista tulee Ranskan maaseutu. 


Tänä aamuna vuokrasin skootterin ja päätin lähteä ajelemaan ympäri Bukit Peninsulaa. Hotellini vuokraa varmasti skoottereita kalleimmalla koko saarella, sain nimittäin 60 000IDRllä (muualla sellaset 30 000 jos on reilu vuokraajaa) skootterin, jossa ei ollut kumpaakaan sivupeiliä, satula oli osittain rikottu auki ja nopeustaulukon ollessa rikki. Ensimmäisenä pysähdyin maailman kuuluisalla Uluwatun surffibreikillä. Jyrkän kallion seinämän reunalla on hulppea kahvila, Single Fin,  josta voi järjettömillä hinnoilla nauttia länsimaalaisia ruokia ja cocktaileja samalla taitavia surffareita lintu perspektiivistä seuraten. Itselleni lähti mukaan uudet Roxyn flipflopit entisten O'Neillien jouduttua kenkien hautausmaalle pohjan rikkouduttua. Seuraavana pysäkkinä oli Uluwatun kuuluisa temppeli joka sijaitsi henkeäsalpaavissa maisemissa kallion kielekkeellä. Jatkoin matkaani itärannikolle Nusa Duaan, jonka ranta oli kansoitettu jättiläismäisillä luxus resorteilla. Hetken päivää paistateltuani ja maidon lämpöisessä kristallin kirkkaassa merivedessäni itseni kasteltua jatkoin matkaa Jimbaranin kautta takaisin Padang Padangin rannalle. Matkalla onnistuin jäämään poliisiratsiaan ja päädyinkin maksamaan 200 000IDR siitä etten omista kansainvälistä ajokorttia, vissiin pitäis hommata sellanen sitten... Mutta muistakaahan aina pitää muutama satatuhatta taskusta tällästen tilanteiden varalle. Jos ei olisi 200 000IDR taskunpohjalta löytynyt olisin joutunut "oikeuteen" ja maksamaan siitä 500 000IDR. 
Padang Padangilla ihmiset änkivät itsensä pienelle suikaleelle rantahiekkaa tarkkailemaan surffareita jotka yrittivät pienehköjä aaltoja ottaa kiinni. 
Illalla kävin syömässä pienessä kotimajoituksen yhteydessä sijaitsevassa Warungissa, joka oli täynnä kuten se oli päivälläkin siitä ohi ajaessani. Suht hapojen hintojen vuoksi ilmeisesti alueella majailevien surffareiden tukikohtana olevassa ravintolassa palvelu oli mitä ystävällisintä ja nopeinta. Ja ruoka super hyvää! Itse otin Indonesialaisen Gado-Gadon joka on paikallinen kasvisruoka, jonka sisältö vaihtelee täysin paikasta riippuen, annos voi olla kylmä tai kuuma ja siihen voi käyttää kaikkia kasviksia maan ja taivaan väliltä, mutta Gado-Gadon tunnistaa tunnusomaisesta pähkinäkastikkeesta, jota ei annoksessa säästellä. Tällä kertaa huiman pähkinäkastike kasan alle oli kasattu tofua, tempehiä, puolikas kananmuna, kiinankaalia, vihreitä papuja, kukkakaalia, pinaattia, porkkanaa ja perunaa. Annos on järjestäin jokaisessa ravintolassa listan halvin, joten suosittelen kokeilemaan, koska se on todella täyttävä ja super hyvän makuista!


Huomenna aamusta lähden loppuajaksi vähän lähemmäksi lentokenttää, Jimbaraniin, josta löysin aivan puoli ilmaisen majotuksen (5euroa/yö) jossa on uima-allas ja aamupala kuuluu hintaan, pitäisi paikan myös olla aivan lähellä rantaa. 


Tykkään tästä osasta Balia kovasti, paikka on kansoitettu rennon elämän asenteen omaavilla surffareilla jotka tulevat tänne jokaisesta maailmankolkasta, fiilis on tosi rentoutunut, välitön ja ystävällinen. Täällä Uluwatun päässä ei turisteja ole niin paljon, suurin osa ihmisistä vaikuttaa olevan kokeneita reissuruunia tai elämänsä parhaita vuosia viettäviä travellereja surffilaudat kainaloon liimattuina. Maisemat täällä ovat myös henkeäsalpaavat jylhine kallioineen ja ennennäkemättömän kirkkaine vesineen ja valkohiekkasine rantoineen. Jos tulet Balille, älä missään tapauksessa skippaa Uluwatua!












torstai 21. marraskuuta 2013

Discovering Lombok and Gili T

Lombok, Coco Beach



Takana tunnin ajomatka satamaan, parin tunnin lautan odottelu, lautalla kiduttavan pitkät 5 tuntia suorassa auringon tulikuumassa paahteessa, tunnin ajomatka Lombokin satamasta Senggigi Beachille. Mutta vihdoin saavuin pieneen kotimajoitukseen Ressa Homestayhin 5km päästä Senggigin keskustasta. Ystävällinen perhe otti minut vastaan ja sain mukavan huoneen. 50 000IDRllä vuokrasin skootterin vuorokaudeksi ja lähdinkin ajelemaan kohti Senggigin keskustaa. Maasto täällä muistutti monine meren vierellä kulkevine mäkineen Thaimaata. Maisemat olivat upeat, Balin saaren siluetin loistaessa taustalla. Senggigin keskusta on pieni, mutta se kulkee aika ison tien molemmilla puolilla. Keskusta on levittäytynyt aika laajalle ja rakennuksia on paljon, mutta ihmisiä ei niinkään joten fiilis kaupungissa muistutti hieman jonkinlaista aavekaupunkia, monien rakennusten toimitilojen ammottaessa tyhjyyttään.
Indonesialainen nuudeli-broiskukeitto


Kuten Balin Kuta Beachillä, myös täällä turistejen sijaan ranta pursusi paikallisia ihmisiä. Ranta itsessään oli harmittavasti täynnä kaikkea mahdollista muovia ja roskaa joka ei ollut kovin kaunista katseltavaa. Kun jälleen näytin olevan ainut länsimaalainen koko rannalla, pienen ahdistuksen iskiessä lähdin nopeasti rannalta ja lähdin metsästämään ruokapaikkaa. Sattumalta osuinkin samaan paikkaan, jossa kaksi satamasta tänne ajomatkallani tapaamaa norjalaista tyttöä majoittuvat ja liityinkin heidän seuraansa. Ilta vierähtikin nopeasti tutustuassamme toisiimme ja syödessä herkullista Indonesialaista ruokaa. 


Gili T.
Ensimmäinen aamu Lombokissa lähti käyntiin terassilleni tuodulla aamupalalla joka koostui muutamasta palasta hedelmiä, toastista jonka sisällä oli ketsuppia ja paistettu kanamuna sekä teestä. Kun lautalla tullessani sain luettua Dan Brownin Infernon -joka on aivan mielettömän kekseliäs ja upea kirja, suosittelen ehdottomasti lukemaan- lahjoitettuani norjalaisille tytöille oli minulla päivän tarkoituksena löytää kirjakauppa ja uusi kirja. Tehtävä osottautui kuitenkin luultua vaikeammaksi ja päädyinkin ajamaan 5 tuntia ympäri saarta, löytäen yhden kirjakaupan, jossa oli huimat viisi kappaletta vanhoja englanninkielisiä kirjoja. Kuka tiesi, että voisi kirjan löytäminen olla näin haastavaa?! 


Biking with Erica around Gili T.
Norjalaiset Thea ja Serine














Niimpä lukuisilta paikallisilta suuntaa kysyttyäni ja liian monta kertaa eksyttyäni löysin vihdoin takaisin majoitukselleni. Illalla meidän oli norjalaisten tyttöjen kanssa tarkotus mennä katsomaan kallion kielekkeellä olevaa temppeliä matkalla Senggigin keskustaan, mutta koska tytöillä ei ollut rahaa mukana  menimme suoraan kaupunkiin ja lauttamatkan Gilin saarille varattuani lähdimme syömään. 


Paikallinen kulkuneuvo; hevonen.
Kuulin, että hevosia täällä käytetään
niin paljon, että raukat eivät kerkiä
elää kuin vaivaiset kolme vuotta,
eli kyseisen kulkuneuvon käyttö
tiukasti pannassa!

Jostai syystä en tykännyt Senggiggistä ollenkaa, joten päätin lähteä heti kahden yön jälkeen tunnetuille Gilin saarille. Päämääräni olisi saarista lähinnä Balia sijoittuva Indonesian suurimpana bilesaarena pidetty Gili Trawangan. Suurin syy varmasti siihen etten pitänyt Lombokista on suuri kulttuurillinen ero jos vertaa Baliin. Tällä saarella peräti 75% asukkaista ovat muslimeita ja uskonto todella näkyy ja erityisesti kuuluu täällä. Todella monta kerta päivässä saaren lukuisista moskeijoista kuuluu ilmeisestikkin rukouskutsu epämääräisenä huudon sekaisena sekamelskana. Lähestulkoon kaikki naiset saarella pitävät päässään huiveja ja koska itse pidän tätä erittäin naisia alistavana ja tasa-arvoa loukkaavana en ikinä ole ollut islamin uskon suurin kannattaja. Myöskin tämän kulttuurillisen seikan vuoksi vaaleana yksin matkustavana naisena en tuntenut oloani ollenkaan mukavaksi vaan lähinnä paikallisten katseet ja valokuvauspyynnöt ahdistivat. Toinen norjalaisista naisista kertoi, että tilanne hänen viimeksi täällä vierailellessaan 12 vuotta sitten oli aivan sama. Mikä onkin mielestäni erittäin kummallista, koska turistien määrä tuona aikana on epäilemättä kasvanut huikeasti, enkä usko vaaleiden ilman huiveja kulkevien naisten olevan millään tapaa erikoisuus. Toinen mikä minua aina tännepäin maailmaa matkustaessa ihmetyttää ja nyt erityisesti täällä olen kiinnittänyt huomiota paikallisten ihmisten työn tekoon. Tuntuu, ettei paikallisilla miehillä täällä ole mitään muuta tekemistä kun maleksia katujen varsissa turisteille huutelun ollessa elämän tehtävänä. Itse kun on Suomessa tottunut siihen, että työt tehdään kunnolla ja hyvällä sykkeellä ei aina ymmärrä tätä ihmisten työmoraalia täälläpäin. 
Meijän hullun hauska englantilainen kouluttajamme Wayne


Muutaman tunnin matkustelun jälkeen saavuin autottomalle 3x2km suurelle valkoisten rantojen ympäröimälle paratiisisaarelle. Tapasin ensimmäiseltä viikoltani Lapoint surcampiltä Balin Canggusta tutut norjalais naiset jotka olivat juuri lähtemässä sarelta sekä ruotsalaisen Erican joka oli vielä jäämässä saarelle. Erican kanssa päätimmekin yöpyä juuri avatussa Gili Backpackers hostellissa yhteisessä huoneessa. Huone on pieni ja jaamme ulkona sijaitsevat suihku ja wc tilat hostellin muitten asukkaiden kanssa, mutta huone on siisti ja halpa sekä aamupala kuuluu hintaan. Henki koko hostellissa on myös aivan mahtava. Koska molemmat halusimme päästä sukeltamaan, edellisestä sukelluksesta jo kolmisen viikkoa kuluneena oli hinku veteen suuri. Päädyimmekin hostellimme omistajien omistamaan englantilais-ruotsalais-ranskalais omisteiseen Gili Diversiin. Erica päätti pitäytyä yhdessä Fun divessä kun itse varasin heti seuraavana aamuna alkavan Advanced open water- kurssin. Kurssi on suorittamastani open water kurssista seuraava ja sillä opetellaankin mm veden alla suunnistamista, tehdään night dive ja päästään 18 metrin sijasta sukeltamaan 30metriin. 
Gili Backpackers - come as a stranger, leave as
a friend
Lopuksi päiväksi vuokrasimme Erican kanssa polkupyörät ja pyöräilimme ympäri pienen saaren välillä pariksi tunniksi rannalla nukahdettuamme. Bilesaaren maineesta huolimatta saari kaiken kaikkiaan on suhteellinen hiljainen ja ympäröity kauniilla lähes autioilla rannoilla. 
Kilppari!

Illalla tutustuimme hostelimme porukkaan ja lähdimme kaikki porukalla juhlimaan erääseen sukelluskoululle. Saaren ollessa pieni ja turistien määrä rajallinen, on saarella fiksusti päätetty pitää maanantai, keskiviikko ja perjantai varsinaisina bile päivinä, näinä iltoina saaren muiden baarien sulkiessa suht ajoissa jatkaa yksi tietty paikka kaikkien juhlijoiden kerääntyessä sinne aina aamun tunneille saakka. 

Seuraavat pari päivää kuluivatkin nopeasti vedenalaisesta maailmaa ihastellessa sukelluksen merkeissä. Ensimmäiseen päivään kuului aamu -ja iltapäivä sukellus toisena päivänä tehtiin kaikki kolme sukellusta, yhden niistä ollen yösukellus. Sukellusten aikana näimme mm. kilpikonnia, mustekaloja, hummereita... Jos nyt vertaan Thaimaan Koh Taoa ja Gilejä sukelluksen osalta, on täällä ehkä enemmän nähtävää, mutta merenkäynnin ja aika huonon sään vuoksi on näkyvyys paljon Taon spotteja huonompi, myöskin korallit ovat ehkä monipuolisimpia mitä ne Taolla olivat. 
Diving makes you happy 
Jos sinulla on koskaan mahdollisuus tehdä yösukellus (etkä pelkää pimeää) suosittelen kokeilemaan. Itse koin sukelluksen erittäin rauhottavana, melkein meditoimiseen verrattavissa olevaan mystisena kokemuksena. Pimeys toi kovin rauhallisen ja turvallisen olon itselleni, muutama kuitenkin sanoi kokeneensa jonkinlaista panikointia pimeydestä johtuen. Ehkä ikimuistoisin hetki tällä yösukelluksella oli kun istuimme kaikki ringissä meren pohjalla , täysin piemeässä lamppujemme pimentyessä pukujamme vasten. Käsiämme heilutellessamme täyttivät pimeässä hohtavat planktonit meren. Mieleeni tuli aivan yksi kohtaus Piin elämä- elokuvasta. Ja se se hetki todella oli kuin sadusta. 


Lounas Gili style. 
Tänään torstaina, jonka oli tarkoituksenamme olla viimeinen päivämme, heräsi Erica koviin vatsakipuihin ja vatsan kouristeluihin ja päivän kääntyessä iltaan päätimme lähteä vasta lauantaina, varasimmekin jo laiva liput kyseiselle päivälle. Itse lähdin aamupalan jälkeen rannalle nukkumaan muutamaksi tunniksi, kävin hakemaan Advanced open water- sertifikaattikorttini ja kävin syömässä. Paluu matkalla hotellille nappasin Ericalle vähän syötävää ettei tyttö ihan käsiin kuihtuisi sängyn pohjalla. Koska oli ensimmäinen päivä sitten tänne tulon jälkeen kun aurinko suvaitsi paistaa -ja vielä koko päivän! ajattelimme, että menisimme Sunset bariin katsomaan auringonlaskua, mutta Erican olon ollessa heikko päätimme jättää auringonlaskun katselun huomiselle. Illalla lähimme naiporukalla syömään Gili diversin ravintolaan, josta ruotsalaisten ruokien joukosta päätin valita perinteiset lihapullat muussin ruskean kastikkeen kanssa. Vihannekset ja muussi eivät olleet maintsemisen arvoisia varsinkaan jäätävään hintaan nähden (50 000idr= 2,55euroa), mutta lihapullat taas olivat oikeasti yhdet elämäni parhaimmista. Harvoin sitä saa yhtä pehmeitä ja älyttömän täydellisen makuisia pullia. Nam. 
Pikku kisuli ruoka apajilla 


Erican olon ollessa illalla edelleen kovin heikko päätimme jättää juhlinnat tältä päivältä väliin toivoen, että huomenna olisi jo parempi olo. 


Ericalla oli alunperin tarkoituksena mennä Gilin jälkeen moikkaamaan lauantaina Balilta lähteviä norjalais naisia Kutalle, mutta nyt kun lähdemme päivän myöhemmin jatkamme matkaamme yhdessä Cangguun johon menemme moikkaamaan Lapoint Campille Johania, Louisea ja Vildeä. Lopuksi Bali ajaksi olen kaavaillut meneväni etelän Bukit Peninsulaan. Ajan kulu tuntuu vain kiihtyvän, koska kuukaudesta ei ole enää jäljellä 9 kokonaista päivää ja 1.12 suuntana onkin jo Australia ja Sydney! 

Puolentoista kuukauden jälkeen maistu lihapullat
ja muusi aika mahtavalta

Mua kutsutaan meijän
hostellilla kissa kuiskaajaksi,
vissiin nää pikkukisut tykkää
musta vaikka en mikään kissa-
ihminen olekkaan 














Vaikka olen tykännyt olla Indoissa, odotan innolla pääseväni Australiaan, jossa eivät vaaleat hiukset ole poikkeus vaan pikemminkin sääntö ja voin huoletta sulautua joukkoon ilman sen suurempia ihmetteleviä katseita ja paikallisten yrityksiä myydä ties mitä. Olemme moneen otteeseen Erican kanssa puhuneet, että on Thaimaa kuitenkin edelleen se ykkönen, minulle erityisesti ruoan suhteen. Vaikka täällä onkin hyviä ruokia, puuttuu tuore katuruoka jossa näet myyjien paistavan ruoan juuri sinua varten, Thaimaassa ruoka myös on jotenkin freshimpää kun täällä, vaikka kyllä tykkään täällä runsaasta kasvisruoan käytöstä. 
Thaimaalaisilla on myös jonkinlaista kunnioitusta turisteja kohtaan, joka täällä paikallisilta (miehiltä) näyttää lähes poikkeuksetta puuttuvan. Thaimaassa ihmiset eivät ole läheskään yhtä päällekäyviä ja jokaisen yksityisyyttä kunnioitetaan. 
Bali/ Indonesia on kuitenkin erittäin käymisen arvoinen, kauniskaunis paikka, jossa riittää kulttuuria ja aaltoja jokaiseen makuun, ensi kerralla kun tulen, otan kuitenkin mukaani joko kaverin tai miehen.


Nyt innolla nauttimaan viimeisestä viikosta Indonesiassa.

 
Aurinko laskee Gili Tn talojen taakse 














lauantai 16. marraskuuta 2013

Ubud state of mind



Peace, love and happiness! Minulla ei yksinkertaisesti ole mitään huonoa sanottavaa tästä Balin pienestä kulttuurikeskuksesta. Auringon laskiessa riisipeltojen taakse saavuin pieneen kotoisaan majataloon Ubudiin. Jo ensisilmäyksellä tiesin, että tämä on ehdottomasti minun paikkani. Jo kaupunkin läpi ajo paljasti palan kaupungin kauneudesta. Majoituttuani majapaikkaani vuokrasin skootterin hotellilta, koska majapaikkani oli aika monen mutkan päässä Ubudin keskustasta, osittain myös koska lääkäri sairaalassa sanoi, että minun olisi hyvä käyttää keppejä tai kävellä laittamatta painoani vasemmalle jalalle. Hurautin matkaan ja perinteisen edestakaisin huopaamisen jälkeen päädyin pieneen kuppilaan syömään ja tilasin Balilaisen tonnikala-curryn joka osottautui aivan mahtavaksi valinnaksi. Matkustuksesta hieman väsähtäneenä ja edelleen hieman puolikuntoisen oloisena suuntasin takaisin majapaikalleni heti ruokailun jälkeen. 


Suureksi ilokseni huoneeni hintaan kuului aamupala; sain valita joko hedelmiä tai tuorepuristettua mehua sekä toasti, jaffle tai banaanipannukakku sekä teetä tai kahvia. Itse nautiskelin suuren kannullisen teetä, hedelmälautasellisen ja pannarin. Aivan superia. Ja pannarit, tai letut, ah niin hyviä. Päätin ensimmäisen päivän pyhittää pelkälle kaupungissa haahuilulle ja siihen tutustumalla. Aamupäivästä vähän sattumalta päädyin Ubudin kuuluisaan Monkey Forestiin, jossa on nimensä mukaan lukuisia apinoita suuren metsikön kätköissä. Pitäähän sitä aina yksi turisti nähtävyys jokaiseen kohteeseen änkeä! 20 000IDR maksettuani pääsin vaeltelemaan turisteiden kansoittamaa metsikkö/puistoa, paikka oli kieltämättä erittäin kaunis, turisti massoja lukuunottamatta. Iltapäivällä päädyin lounaan sijaan hemmottelemaan itseäni kauniiseen pienen riisipellon vieressä sijaitsevaan Three Monkeys kahvilaan palalla suosikkiani, nimittäin sitruunatorttua. Päivä hujahti nopeasti tutkiessa yllättävän laajalle leviävää kaupunkia. Ennen illalliselle suuntaamista palasin hotellille nauttimaan joen varrella sijaitsevan majatalon seesteisestä tunnelmasta terassilleni. Pienen lonely planet - tripadvisor netti tutkailuiden jälkeen päätin Intialaisen ruoan himon iskiessä testata hieman keskustasta sivussa sijaitsevaa Little India ravintolaa. Ei niin intialaiseksi alkupalaksi otin erittäin valkosipulista hummusta jonka kanssa tarjoiltiin naan-leipää. Pääruoaksi tietenkin lemppariani; peruna-kukkakaalicurryä ja roti-leipää. Ruoka oli super hyvää, palvelu erittäin ystävällistä ja pienen värikkään ravintolan tunnelma oli chilli. Jos satut piipahtamaan Ubudissa, älä missaa tätä pientä helmeä! 


Toinen aamu Ubudissa valkeni banaanipannukakun, teen ja papaijan ja Dan Brownin Infernon merkeissä. Ubud on kuuluisa myös lukuisista spa-hoitoloistaan sekä balilaisesta hieronnasta. Löysin erittäin halvan, siistin ja uuden hoitolan päätien varresta, jossa hoidot sattuivat sopivasti olemaan 50%alennuksessa avajaistarjouksen vuoksi. Varattuani ajan perinteiseen balilaiseen hierontaan surautin etsimään ehkä Ubudin kuuluisinta jooga keskusta josta Vilde lapointista minulle kertoi; Yoga Barn. Houkuttelevan tarjouksen rajattomasta 7 päivän jooga passista sivuuttaen päädyin 3kerran korttiin josta pulitin 285 000IDR eli n. 18€. Hemmoteltuani itseäni suolakaramelli ja limettijäätelöillä jäätelökahvilassa suuntasin hierontaani. 

Ensiksi kun paljon minua heiveröisempi nainen joka ei voinut olla yli 22-vuotias osottautui hierojakseni mietin hiljaa mielessäni et jaaha mitähän öljyn sivelyä tästäkin tulee. 
Luuloni karisivat nopeasti kun pieni nainen rupesi rusentamaan kroppaani voimalla jota en edes tiennyt voisi niin pienessä naisessa asustaa. Eräätkin kerrat thaimaalaisissa hieronnoissa käyneenä voin sanoa, että thaikkuhieronta ei ole mielestäni mitään verrattuna balilaiseen. Tunnin möyhinnän aikana kerkesin saavuttaa sellaisen rentoutumisen tilan jonka olen kokenut ehkä kaksi kertaa elämässäni. Ilma tuntui kulkevan kroppani läpi vaivattomammin ja lihakset olivat täysin rentoutuneet. Hieronnasta suuntasin lounaalle Ibu Okaan, jonka myöhemmin sain kuulla olevan erittäin kuuluisaksi Anthony Bourdainin toimesta tullut kokonaisena paahdettua possua myyvä ravintola. Tilasin valmiiksi kootun lautasen jossa oli riisin päälle koottu mehukas läjä possun lihaa tulisella kastikkeella maustettuna, jotain tuntematonta friteerattua osaa sekä possun nahkaa. Viileähköä riisiä lukuunottamatta, possu totisesti oli mahtavaa, ehdottomasti siirtyen kärkeen omissa possu kokemuksissani. Herkullisen lounaan jälkeen kävin kämpällä vaihtamassa treenivaatteeni päälle ja suuntasin jooga tunnille. Sielä Ubudin luonnon keskellä, "ladon" lattialla maaten leijuen jossain tietämättömissä korkeuksissa koin jooga, meditaatio herätyksen. Nyt ymmärrän miksi ihmiset tekevät tätä. Vastaavaa rauhan mielentilaa tuskin mistään muusta täällä maan päällä voi saada. Kuin transsissa hämmentyneenä lähdin ensimmäiseltä meditaatio tunnilta, joka ei ehdottomasti ollut viimeiseni. 


Olin edellisenä päivänä käynyt varaamassa pienestä riisipelloilla sijaitsevasta luomuravintolasta itselleni kokkikurssin. Aamulla lähdinkin siis skootterilla metsästämään paikkaa, joka ei ollutkaan ihan niin yksinkertaista. Ensiksi ajoin n. 15 minuuttia suuntaan johon majapaikkani omistaja oli minut ohjannut, vain todetakseni, että olin aivan väärässä suunnassa, niimpä palasin takaisin hotellilleni jonka lähettyviltä löysinkin ravintolan henkilökuntaan kuuluvan naisen joka oli omalla skootterillaan lähtenyt minua etsimään, kun en ollut 25minuuttia myöhässä löytänyt paikalle. Lyhyen ajomatkan jälkeen riisipelloilla olimmekin pienessä bungalowin omaisessa ravintolassa, jossa kanssani kurssin tekebä Vancouverista kotoisin oleva nainen jo odottikin. Hän oli tullut pariksi kuukaudeksi Balille, pois töistään Kiinassa. Erittäin hyvää englantia taitava kokki joka toimi opastajanamme kertoi käyneensä useasti Helsingissä työskennellessään laivalla joka Helsinki-Viro väliä kulki, kertoi hän myös kokkailleensa Jenkeissä saakka. Aloimme valmistamaan ateriaamme ensiksi tekemällä balilaisen parantavan juoman johon tuli muummoassa tuoreeltaan tehtyä mehua kurkumanjuuresta sekä hunajaa ja tamarinditahnaa. Toisena seurasi perinteinen balilainen curry tahna joka toimi pohjanamme kaikkiin kana annoksiimme. Ensimmäisenä varsinaisena ruokana teimme perinteistä Gado-Gadoa joka on yksinkertaisesti kaalista ja pinaatista koottu hiukan kypsennetyillä vihanneksilla täytetty rulla joka tarjotaan miedon pähkinäkastikkeen ja ketjakmaniksen kanssa, herkullista! Toisena ruokana teimme kirkasta kanapulla keittoa joka oli ehdoton suosikkini. Teimme broiskusta ja currytahnasta mausteisen sileän massan josta puristelimme palloja mausteisen liemen joukkoon. Samasta massasta teimme satay vartaita sekä broiskun paloja käärimme currytahnan kanssa banaaninlehteen. Jälkiruoaksi tehty riisijauhoista ja kurpitsasta banaaninlehteen kääritty sitkeä herkku ei osottautunut meidän kummankaan mieleen, toisin kun keittiön naisten meille tekemä yrttitee jossa lillui mm. limen lehtiä, minttua ja sitruunaruohoa. Kurssin lopuksi pääsimme kurkistamaan vielä paikan pieneen luomupuutarhaan joka pursusi toinen toistaan upeampia vihanneksia ja yrttejä. 
Illalla meditaation aiheena yoga barnissa oli opastettu hereillä nukkuminen, joka johdatti ihmisen mielen kaikista syvinpään rentoutumiseen, tarkoituksena saavuttaa jonkinlainen hetkellinen fyysisestä kehostaan irtaneminen. En tiedä saavutinko moista, mutta jostain syystä tunnin jälkeen oli tunteet kovin pinnassa ja keho tuntui rentouduttuaan järjettömän painavalta. 

Viimeisen aamuni Ubudissa vietin joogaamassa, tällä kertaa hiukan erilaista versiota Yoga Nidraa, jossa tennispalloja ja palikoita eri nivelten liitoskohdissa koko kropan painolla pyörittäen tarkoituksena saada kaikki tukkeutuneet paikat auki ja ilma kulkemaan kehossa koko sen kapasiteetissään. Edellisten päivien sijaan tämä versio oli kaukana mukavuudesta ja sali täyttyikin 30 hengen ähinästä ja puhinasta, erinäisten liikkeiden jälkeen oli mieli tuntui jotenkin ihmeellisen tyytyväiseltä ja hyvä olo virtasi koko kroppaan. Tunnin jälkeen päätin kokeilla Yoga barnin alueella sijaitsevan Garden Kafen, joka tarjoaa vege, raaka, terveysruokaa. Niimpä sain vihdoinkin pitkään jatkuneen himon jälkeen suuren kulhollisen super herkullista grillatuilla vihanneksilla, oliiveilla, fetalla ja tuhdilla balsamico kastikkeella viimeistellyn salaatin sekä appelsiini-porkkana-papaija-basilika smoothien. Yoga barnissa järjestetään muutaman kerran viikossa ilmaisia tunnin jooga tuokioita johon päätin ottaa tällä kertaa osaa. New Yorkilainen opettajamme tunti perustuikin hieman perinteisempään joogaan, jonka jälkeen olivat lihakset turtana. Kuten viimeisinä iltoina paikoissa on tapana löytää parhaat paikat, niin tein tälläkin kertaa. Päädyin syömään pieneen luomu, vegeruokaan keskittyneeseen kahvilaan, jossa sain eteeni mitä herkullisinta ratatouillea sekä couscousia ja vihannes sipsejä guacamolen kanssa. Jälleen oli aika pakata kamppeensa ja siirtyä uuteen kohteeseen, sen ollessa tällä kertaa Lombokin Senggigi beach. Huomatessani nukkumisaikani jääväni vain vajaaseen viiteen tuntiin kiiruhdin nukkumaan ofdottaen mitä Lombokin on tarjottavissa. 

Ennen kun lopetan tämänkertaisen postini, haluaisin omistaa pienen palan kirjoitusta Ubudille.

Jos koskaan, ikinä satut suuntaamaan Balille ja Indonesiaan muussa kun surffi tarkoituksessa, älä missään tapauksessa ohita Ubudia pysähtymättä siellä eden paria yötä. Tämä paikka ansaitsee sen. 
Koko kaupunki on jossain aivan omassa mielentilassaan, koko paikka on totaalisen zen, ihmiset ovat iloisia, kilttejä ja turisteja myöten kaikki näyttävät kovin iloisilta. Aivan kuin kaupungin yllä leijuisi joka mysteerinen oman mielialan pilvensä. Koko paikka on täynnä viehättäviä terveellisiä ruokia tarjoavia kahviloita, hyvinvointi keskuksia... Paikalliset ovat älyttömän ystävällisiä, avuliaita ja kilttejä olemtta kuitenkaan ollenkaan tyrkkyjä, eivätkä yritä myydä kaikkea maan ja taivaan väliltä sinulle. Olisin voinut viettää kaupungissa vaikka koko loppu aikani täällä, mutta matkustaminen on kuitenkin liikkumista eteenpäin, ei jämähtämästä samaan paikkaan tai menemästä takaisin. Myös ilmasto ainakin tähän aikaan vuodesta, muutamana myrskyisänä iltana vedin pitkät housuni, villasukkani sekä villapaitani päälleni ja nautin raikkaasta, viileästä ilmasta. Loputtoman kuumalle ilmastolle muualla täällä, oli Ubudin kotoisa viileä ilma enemmän kuin tervetullutta. Tykkäsin myös, että alkuperäinen paikallisten elämän tapa oli edelleen erittäin hyvin näkyvissä eikä turismi ollut sitä ajanut pois. Suurinosa paikallisista piti päällään ilmeisesti jonkinlaista perinteistä asua, kaikkia tavaroita kannettiin taitavasti pään päällä suurissa koreissa, ja pieniä koreja suitsukkeinaan poltettettiin jokaisessa kadun kulmassa. Täällä rauhallinen turismi ja paikallisten jokapäiväinen elämä sujautuvat yhteen. 










maanantai 11. marraskuuta 2013

Never say never....


Ihanat Vilde, Louise ja Johan 





Villa Tugah
Aina ei kaikki mene niin kun suunnittelee, siksipä ei kannatakkaan suunnitella!


Ekat kolme päivää meni uuden informaation tulvassa, meressä, lääkärin ohjeiden vastaisesti. Teippailin tiheään tahtiin jalkaani, mutta aallokko täällä on niin omaa luokkaansa niin eipä mennytkään kun hetki ja en edes muistanut teippauksien olemassa oloa.


Ei mennyt kauaa huomata kuinka fyysistä ja vaikeaa surffaus on. Varmastikkin näin alussa vielä vaikeampaa kun pitää yrittää sisäistää kaikki ja edistyä. Paluumatkalla takaisin Villa Tugahille jengi olikin hyvin hiljaista ja uni maistui tuntien jälkeen itse kullekkin.
Illat kuluikin pienessä ulkokatoksessa sohvalla chillaillessa. Pari ekaa iltaa meni kertoillessa omasta matkasuunnitelmasta ja kuunnellessa muiden suunnitelmia; kaikenlaista mahtui mukaan, Norjassa asuvat identtiset kaksoset Arvid ja Axel Ruotsista olivat omalla maailmanympäri matkallaan ilman aikatauluja tai suunnitelmia, kun taas suurinosa oli tullut muutamaksi viikoksi Indoihin lomailemaan.



Torstaina loppuivat antibiootit ja oli edellisen illan jälkeen jalka lähtenyt vähän huonompaan suuntaan; haavojen ympärille ilmestyi ilmeisesti allergisesta reaktiosta vahvaan puhdistusaineesta johtuva tumman violetti iso alue mikä ei ollut kauhean kaunista katsottavaa. Vilde ehdotti, että lähdetään näyttämään jalkaa lähistöllä toimivalle saksalaiselle lääkärille. Niimpä lähdimme, saimme ajan jota ennen kerkesimme poiketa rannassa, jossa jouduimme taas jälleen valokuvattavaksi paikallisten miesten kanssa. Lääkäriltä saimme uudet ohjeet puhdistaa haavaa vedellä sekä alkoholi pohjasella juuri tehdyllä puhdistusaineella sekä sivellä päälle vielä suoraa kasvista tuoretta aloeveraa.
Jälleen kerran super hyvää ruokaa illalliselle
tulossa


Johan
Perjantaiksi oli kaavailtu vapaapäivä "pakollisesta" surffauksesta. Niimpä päätimme yhdessä tuumin, että meikäläinen ottaisi rauhassa ja pysyisi vedestä pois ainakin seuraavat pari päivää. Muut lähtivätkin joko omatoimi surffaileen tai tekivät päivä retken toiselle puolelle saarta snorklailmaan niin pysyin minä Campillä varjossa ja pois vedestä. Vain



Teoriatunti Sanurissa, ennen reef breakiä
Deus Ex Machine surf shop
muutaman hengen jäätyä Campille osottautui päivä Villa Tugahilla ihanan hiljaiseksi ja chilliksi. Välillä pelailimme Johanin kanssa korttia, kuuntelimme mahtavaa musiikkia villan kajareista ja keskityin kunnolla lukemiseen. En myöskään ollut ainut sairastupalainen, nimittäin myös toinen kaksosista, Arvid oli kuumeessa sekä Norjan tytöt kärsivät vatsataudista ja pidimmekin toisillemme seuraa. Nälän kurniessa vatsan pohjukalla hyppäsin Johanin skootterin kyytiin ja lähdimme pizzoille, jotka osottautuivatkin ehkä elämäni ehottomasti parhaiksi pizzoiksi!



Lauantain koputtaessa ovelle totesin, että jätän surffit tältäkin päivältä väliin. Victor oli luvannut lainata skootteriaan minulle, joten lähdinkin aamutuimaan ajelemaan läheiselle Echo Beachille seuraamaan taitavia surffareita sekä valokuvaamaan. Thaimaan jälkeen on kovin silmiin pistävää kun ei täällä rannoilla olla makoilemassa, ottamassa aurinkoa tai uimassa, vaan järjestäin jokainen rannalla käppäilevä kantaa mukanaan surffilautaansa. Aallokko onkin sen verran raju, ettei uiminen näissä vesissä ole mitenkään mielekästä. Iltapäivällä sairastuvalle vielä jäänyt Arvid liittyi mun ja Johanin korttipeli rinkiin ja niimpä iltapäivä meni nopeasti pelaillessa, myöhemmin lähdimme kolmistaan syömään Betelnut nimiseen kahvilaan jonka lista olikin pullollaan terveellisiä itsepuristettuja mehuja, salaatteja, wrappeja yms. Illalla suuntasimme lähes koko campin väki Seminyakiin jossa pienessä viehättävässä baari/puutarha tapaisessa juhlittiin jonkinlaisia katufestareita ja soittamassa oli bändi ja DJeitä.



Viikon sujahtaessa ohi aivan liian nopeasti oli jo sunnuntai ja viimeisten surffien vuoro.  Tällä kertaa rannan sijaan oli vuorossa Reef break eli meijän kuljetettaisiin veneellä kauan rannasta jossa aallot korallien päällä möyhkäävät. Päätin itse jokseenkin puolikuntoisena jättää surffaamisen jälleen väliin, mutta päätin kuitenkin lähteä kuvailemaan mukaan Sanur beachille. Muitten pakatessa veneisiin lautojaan lähdin syömään ja söinkin aivan huippuhyvää broisku-avocado salaattia.
Paluumatkalla jengi virittäytyi viimeisen päivän dinneriä ja juhlintaa varten kajarit raikuen minibussissamme, itse uppouduin juttelemaan Arvidin kanssa ja kuuntelemaan vinkkejä Uutta-Seelantia varten. Illalla suuntasimme Deus Ex Machineen, joka osottautui ilmeisesti kaikkien alueen surffareiden ja muuten vaan hipstereitten paikaksi jossa live bändi soitti aivan mahtavaa musiikkia ja ihmiset tanssivat paljoin jaloin taivasalla. Ruotsin edustuksen kadotessa Kutalle jatkamaan juhlintaa jäimme muut tanssimaan Deukseen aina illan loppuun. Suunnitelmat Kutalle lähdöstä kaatuivat ja päätimme suuntaavamme takaisin Villa Tugahille jossa laitoimme pystyyn allas pirskeet, itse olin edelleenkin erossa vedestä.
Arvid ja Johan


Maanantaina aamulla aivan liian aikaisin ennen kuutta väkisinkin heräili kun ihmiset krapulapäissään pakkasivat laukkujaan ja tekivät lähtöään uusiin kohteisiinsa. Itse edelleen hiukan epäselvillä vesillä mihin tästä jatkaisin päätin jäädä campille. Tyhjyys täytti Villamme kun jäimme team Ruotsin -eli kaksoset, kaverukset Tom ja Gustav sekä Victor, kanssa ainoina paikalle. Hitaan aamupalan jälkeen kaksoset päättivät ruveta nukkumaan krapulaansa pois sohvalla, johon itse päädyin myös lueskelemaan talon vajotessa hiljaisuuten. Iltapäivällä päätimme tilata kotiinkuljetuksella pizzaa jo aijemmin hyväksi todetusta pizzeriasta. Edelleen huippuhyvää! Iltapäivän hitaasti vieriessä eteenpäin hyppäsin Victorin skootterin kyytiin ja lähdimme valokuvaamaan upeita maisemia villamme lähiseudulla. Palattuamme päätimme Johanin ja kaksosten kanssa pelata vielä viimeiset korttipelit, jotka Johan aikasemmin kaikki pelit voittaneena tällä kertaa hävisikin kaikki.
Kellon lähestyessä kolmea ja seuraavan viikon asukkien valuessa hiljalleen paikalle, oli jälleen aika sanoa hyvästit. Kyyneliä pidätellen halasin vuorotellen viikon aikana erittäin läheisiski tulleita Vildeä, Johania ja Louisea. He tekivät tästä viikosta aivan mahtavan. Sosiaalisempia, kiltimpiä, hauskempia ihmisiä saa kyllä hakea. Viimeiseksi vielä halasin kaksosia ja toivotin hyvää matkan jatkoa ja kehotin ottamaan yhteyttä, koska Arvid oli jo aijemmin puhunut mahdollisesti tulevansa Ausseihin töihin ensivuoden puolella.
Haikein mielin alkoi matka sairaalan kautta sisämaahan Ubudiin. Neljän ja puolen tunnin kuluttua saavuin mukanani 20kg rinkka, kassillinen lääkkeitä ja jalan teippaustarvikkeita sympaattiseen Ubudiin.


Last day's hangover pizza with Team Sweden
Menneellä viikolla opin paljon, opin surffauksen alkeita, opin myös, että surffaus ei ole ehkä minua varten, paljon suuremman kipinän sisälläni sytytti ainakin sukeltaminen. Olenkin kaavaillutkin, että kun saan tämän jalkani nyt aikanaan kuntoon, että ottaisin suunnan Gilille jossa on kuulemma mahtavat sukellus maisemat. Tällä viikolla myös nsimmäistä kertaa elämässäni oikeasti kaduin sitä faktaa etten puhu ruotsia. Leirin ollessa täynnä ruotsalaisia, norjalaisia ja tanskalaisia, jotka voivat puhua omalla kielellään toisilleen oli olo joskus hieman ulkopuolinen kun en oikein kaikkea ymmärtänyt, yleensä Louise kuitenkin muistutti muille, että kielenä täytyy käyttää englantia, koska lisäkseni myöskää islantilaiset eivät ruotsi/norjaa ymmärtäneet.
Vaikka suurin osa ajasta tuli vietettyä villalla surffailujen sijaan en haluaisi vaihtaa viikkoa mihinkään, koska tapasin älyttömän monta ihanaa ihmistä ja sain uusia kokemuksia. Meillä oli myös joka päivä aivan aivot räjäyttävän hyvää ruokaa illallisella.
Erica ja Elina, vikan päivän dinneri Deuksessa


Ubud on kuuluisa jooga sekä meditaatioretriiteistään, joten minulla on mahdollisuus tehdä aijemmin Koh Phagnanilla tekemättä jäänyt joogailu täällä. En tiedä kuinka kauan olen täällä, mutta ensimmäisen illan perusteella voisin ehdottomasti olla täällä hiukan pidempään. Kaupunki on nimittäin jo tänä lyhyenä tänne saapumis aikanaan saanut ainakin minut vakuutetuksi.
Väsynyt matkalainen vihdoin Ubudissa