It's surf time! Or at least; we try to!

Thaimaa on jo muisto menneisyydessä ja nyt olenkin viimeiset kolme yötä viettänyt Indosiassa ehkä sen turistien eniten kansoittamalla saarella Balilla. Bangkokista kone suuntasi kohta Kuala Lumpuria , josta sujuvasti pienen rajuilman laannuttua olimme valmiina suuntaamaan Balille. Balin päässä ensitöikseni ostin viisumin 25US dollarilla, joka jokaisella maahan tulevalla ulkomaalaisella tulee olla. Ensi kosketuksen indojen rupiaan sain heti kentällä nostaessani rahaa. Tuo raha yksikkö täällä onkin jokseenkin hullu ja hämmentävä näin aluksi verrattuna bahteihin, saatika sitten euroihin! Nimittäin 500 000 indonesian rupiaa vastaa n. 32euroa. Joten siinä sitten ostellaan vettä 2700rupialla. Hullua.


Ensimmäiseksi kahdesksi yöksi Balilla päätin kaikkia kehotuksia vastoin toimien buukata itselleni huoneen Kutalta joka on koko Balin bilekeskus ja muutenkin eniten kansoitettu kylä/ranta. Nyt jälkeenpäin voisin sanoa, että olisin voinut olla järkevä ja olla menemättä Kutalle ollenkaan enkä olisi menettänyt mitään. Tiesin kaikkien ihmisten puheiden perusteella paikan olevan kamala, mutta kamaluus laajeni kaikkien mielikuvieni ulkopuolelle kamaluudesta.  Olin kuvitellut ihmisten puhuessa Aussien kansoittamasta rannasta, sitä, että Aussi nuoriso viettää lomiansa täällä, mutta ei! Ainakin tällä kertaa, koka paikka oli aivan tupaten täynnä keski-ikäisiä ausseja! Ja tuntuikin, että ensimmäiseen kahteen päivään ei kukaan puhunut mitään muuta kun aussi englantia!





















Yleensä opin kantapään kautta kaiken kuten tämänkin; ÄLÄ varaa huonetta reissatessa etukäteen. Nimittäin hostelli johon olin varannut huoneen ei kukaan tuntunut tietävän paikkaa, ei edes taksikuskini! Kun parin rundin jälkeen taksikuski jätti minut tielle jossa hotellin tuli olla, ei kukaan edelleenkään tiennyt koko paikasta mitään. Vihdoin melkein epätoivon sortamana kävelin pienelle sivukujalle, jossa pienen ruokakojun vieressä ruokaa odottavalta paikalliselta kysyin tietääkö hän paikkaa, ja tiesihän hän! Sanoi vielä sen olevn ihan lähettyvillä ja jos haluan voisi hän heittää minut skootterillaan perille. Niimpä hyppäsin skootterin kyytiin 20kg rinkkani kanssa ja surautimme pienelle sivutielle. Siellä ilmeisesti täysin englantia osaamaton henkilökunnan jäsen ohjasi minut huoneeseeni sanoen ainoastaan "yes yes" jokaiseen väliin.  Seuraavana aamuna iloisesti heräilleenä ja aamupalat syöneenä palasin takaisin hotellille ja tällä kertaa hotellin ilmeisestikkin omistaja, hyvin englantia puhuvana tuli kertomaan minulle, että olin väärässä hotellissa. Että anteeksi mitä?! Kyllä. Herra selitti. Tämä hotelli oli Surya Dewata I, kun hotelli jossa minun oli tarkoitus olla oli Surya Dewata beach II... Noh, voinhan sen näinkin hoitaa. Hetken kuluttua mukava omistaja johdatti minut oikeaan hotelliini ja selitti tilanteen respan väelle. Koska kuitenkin olin internetissä jo varatessani maksanut majoituksen, maksoin nyt siis kahden yön sijasta yhdestä yöstä kahden yön hinnan sekä kaiken lisäksi yöstä tässä väärässä hotellissa, onneksi kuitenkin lisäkustannusta tuli vain n.10€ ja kaiken kaikkiaan päädyin loppuenlopuksi tarkoitetun 16€ sijaan maksamaan 26€.














Tämän operaation jälkeen päätin lähteä lukemaan Dan Brownin Infernoa, jota olen halunnut sen ilmestymispäivästä lähtien hankkia, sekä katselemaan kuuluisaa Kuta beachin auringonlaskua. Rannalle päästyäni sain kuitenkin todeta, että rauhallinen luku hetki ei ole mahdollinen, koska rannan täyttyessä sadoista huivipäisistä paikallisista, tunsin olevani ainut länsimaalainen heidän joukossaan ja blondi hiuspehkoni ei myöskään jäänyt yhdeltäkään paikalliselta huomaamatta, koska ei mennyt kauaakaan kun innoissaan paikalliset nuoret/perheet/kaveriryhmät/joukkoeet tulivat luokseni ja pyysivät saisivatko ottaa kuvan kanssani. Niimpä auringonlaskua odotellessa aika kuluikin kuin milläkin julkkiksella kuvissa poseeraten vuorotellen äitin, tyttären tai pienten lasten kanssa. Tapasin myös paikallisen surffaajan joka muisti minut edelliseltä illalta kun olin viettämässä perinteistä kaupunginläpi haahuilu retkeä, ja kysyikin josko haluaisin liittyä heidän seuraansa, mutta kohteliaasti kieltäydyin kunniasta ja pakenin paikan päältä ennen kun yksikään muu paikallinen saisi päähänsä haluta kuvaan kanssani.

Lukujärjestys! 

Illalla päädyin syömään ravintolaan jossa kevyttä indie rockia soittanut paikallinen pändi sattui olemaan esiintymässä ja ilta sujahtikin nopeasti heitä kuunnellessa.

Chill out after first surf lesson!

Maanantaina olin jokseenkin helpottunut, että pääsisin pois Kutalta, koska luulen, että jos olisin kuullut enää ainuttakaan paikallista yrittäen lausua "Hi Darling, trasfer? Shopping, very cheap", aussi aksentilla olisin ehkä menettänyt pinnani joka paikallisia myyjiä kohtaan oli jo kahden päivän aikana kasvanut maksimiinsa. Tiedän, että se on myyjien työtä, yrittää myydä tuotteitaan, mutta yletön tyrkyttäminen ja lähes päällekäyminen on mielestäni erittäin kuvottavaa. Jos tarvitsisin jotain heiltä, niin enkö olisi jo mennyt siihen liikkeeseen? Jos tarvitsisin taksia, olisin varmasti seisomassa tien vieressä ja ottaisin ensimmäisen taksin joka tulee vastaan, enkä kymmenettä torveaan huudattavaa ohitse ajavaani taksia!

Villa Tugah

Melkein puolitoista tuntia myöhässä, ilmestyi Lapointin kyyti ja matka palin Cangguun alkaa. Ajomatkalla läpi pienten kylien ja riisipeltojen näimme vihdoin aitoa Balia. Tutustuinkin matkalla kahteen ruotalaiseen parikymppiseen jätkään, jotka olisivat campillä myös ensi viikon. Auringon jo laskiessa saavuimme viimeisinä leirille jossa muut olivat jo alkaneet tutustumaan toisiinsa. Ensiksi tapasimme yhden "ohjaajistamme" ("Super social surf buddies" kuten he itseään kutsuvat) ruotsalaisen Johanin, joka täällä Lapointissa teki koulutuksensa viimeistä harjoittelujaksoa. Myöhemmin kaksi suuren hymyn ja pitkät blondit omaavaa naista ilmestyivät paikalle ja he olivatkin toiset kaksi ohjaajaamme, norjalainen Vilde sekä ruotsalainen Louise.  Minulla on jalassa ollut nyt jonkun aika tollanen epämääränen ehkä mahdollisesti tulehduksen alku ja Johanin ja muun henkilökunnan sitä tutkittua he yhdessä tuumin päättivät, että olisi minun paras lähteä käymään sairaalassa. Niimpä herkullisen Balilaisen illallisen jälkeen hyppäsin taksin kyytiin ja porautin n. 45minuutissa paikalliseen sairaalaan. Joka on varmasti saaren parhaimpia, koska puitteet olivat ainakin niin siistit ja upeat, sekä henkilökunta puhui lähes moitteetonta englantia. Sainkin tietää, kuten aikaisemmin campillä Johan oli arvannutkin, että oli tämä epämääräinen alue tulehtunut, ja täytyisi mätä puhkaista kuplista pois sekä putsata. Sain jalkaani myös jättimäisen vedenkestävän laastarin sekä antibiootit mukaani.

Meijän leiri kisuli Bruce Wayne 

Aamulla heräsinkin (ilman herätyskelloa!) jo seitsemältä ja suuntasin samantien ulos katettuun aamupalapöytään, sielä komeilikin kasoittain banaanipannukakkuja, tuoreita hedelmiä, paahtoleipiä, erilaisia hilloja ja maapähkinävoita, tuorepuristettua appelsiinimehua ja keitettyjä kanamunia. Ja mikäänhän ei alota päivää paremmin kun mahtava aamupala, varsinkaan jos päivän ohjelmaan kuuluu surffaus. Niimpä yhdeksältä aamulla pakkauduimme tilatakseihin ja suuntasimme Legianiin. Surffipökät päälle laitettuamme ja pienen teoria priiffin jälkeen suuntasimmekin lautojen kanssa rantaan.  Meidät jaettiin kolmeen ryhmään ja itse päädyinkin ainoana naikkosena viiden islantilaisen sekä yhden tanskalaisen miehen ryhmään. Ei mennyt kauaa kun olimmekin jo vedessä. Ja kuten oletettua, lyhyt ja hyvin kiivas temperamenttini ei oikeen sovellu tähän lajin alun harjotteluun. Se nimittäin vaatii paljon keskittymistä, kylmiä hermoja ja hemmetisti tasapainoa. Ja se on vaikeaa. Oikeasti. Parin tunnin epämääräisen tuloksettoman vedessä rämpimisen jälkeen vihdoinkin pääsin nousemaan ylös laudalla ja olin iloinen. Ensimmäisen surffi tunnin ollessa ohi palasimme väsyneinä ja hiljaisina takasin Villa Tugahille. Tää koko paikka on aivan upee ja täysin luksus uima-altaineen ja kaikkine muine puitteineen. Itse hyppäsin riippumattoon, syvennyin lukemaan Infernoa ja loppuenlopuksi rankan aamupäivän jälkeen päätin torkahtaa hetkeksi. Herättyä olikin Vilde jo valmistellut meille jooga tunnin paikan uima-altaan ääreen ja oli aika koetella venyvyyttä. Yli tunnin joogailun jälkeen olo tuntui jokseenkin pirteältä, mutta rauhalliselta, mikä sitä parempi sitten onkaan kun siirtyä illallispöytään. Jälleen kerran, olivat kokit loihtineet monia herkkuja joita kaikki jälleen söimme aivan liikaa. Kuuntelimme myös teoriaa tunnin verran ruokailun jälkeen, jossa meille kerrottiin varusteista, meri virroista, optimaaleista surffasolosuhteista yms.


Illalla ja autossa surffaamaaman menossa ja sieltä tullessa on ollut aikaa tutustua ihmisiin täällä. Meitä on täällä n. 21+ Vilde, Johan ja Louise, joten uusia nimiä on paljon eikä kaikkien kanssa ole vielä tullut puhuttua, mutta sen verran tiedän, että olen ainut suomalainen, myöskin ainut joka on tullut tänne yksin ja kuka on vähän pidemmällä matkalla. Suurin osa campimme jengistä on Ruotsista, mutta myös Norjasta on porukkaa, Tanskasta pari ja peräti viiden hengen jätkäporukka Islannista. Kaikki vaikuttavat mukavilta ja olen innoissani viikosta. Huomenna herätys onkin jo klo 6.00, koska tilataksit suuntaavat takaisin Legianiin kello 7.00!
Nyt kuitenkin aika mennä nukkumaan, jotta ehkä heräisikin huomenna aamusta, noi aamuherätykset kun ei vät oikein meikäläisen heiniä ole...