maanantai 11. marraskuuta 2013

Never say never....


Ihanat Vilde, Louise ja Johan 





Villa Tugah
Aina ei kaikki mene niin kun suunnittelee, siksipä ei kannatakkaan suunnitella!


Ekat kolme päivää meni uuden informaation tulvassa, meressä, lääkärin ohjeiden vastaisesti. Teippailin tiheään tahtiin jalkaani, mutta aallokko täällä on niin omaa luokkaansa niin eipä mennytkään kun hetki ja en edes muistanut teippauksien olemassa oloa.


Ei mennyt kauaa huomata kuinka fyysistä ja vaikeaa surffaus on. Varmastikkin näin alussa vielä vaikeampaa kun pitää yrittää sisäistää kaikki ja edistyä. Paluumatkalla takaisin Villa Tugahille jengi olikin hyvin hiljaista ja uni maistui tuntien jälkeen itse kullekkin.
Illat kuluikin pienessä ulkokatoksessa sohvalla chillaillessa. Pari ekaa iltaa meni kertoillessa omasta matkasuunnitelmasta ja kuunnellessa muiden suunnitelmia; kaikenlaista mahtui mukaan, Norjassa asuvat identtiset kaksoset Arvid ja Axel Ruotsista olivat omalla maailmanympäri matkallaan ilman aikatauluja tai suunnitelmia, kun taas suurinosa oli tullut muutamaksi viikoksi Indoihin lomailemaan.



Torstaina loppuivat antibiootit ja oli edellisen illan jälkeen jalka lähtenyt vähän huonompaan suuntaan; haavojen ympärille ilmestyi ilmeisesti allergisesta reaktiosta vahvaan puhdistusaineesta johtuva tumman violetti iso alue mikä ei ollut kauhean kaunista katsottavaa. Vilde ehdotti, että lähdetään näyttämään jalkaa lähistöllä toimivalle saksalaiselle lääkärille. Niimpä lähdimme, saimme ajan jota ennen kerkesimme poiketa rannassa, jossa jouduimme taas jälleen valokuvattavaksi paikallisten miesten kanssa. Lääkäriltä saimme uudet ohjeet puhdistaa haavaa vedellä sekä alkoholi pohjasella juuri tehdyllä puhdistusaineella sekä sivellä päälle vielä suoraa kasvista tuoretta aloeveraa.
Jälleen kerran super hyvää ruokaa illalliselle
tulossa


Johan
Perjantaiksi oli kaavailtu vapaapäivä "pakollisesta" surffauksesta. Niimpä päätimme yhdessä tuumin, että meikäläinen ottaisi rauhassa ja pysyisi vedestä pois ainakin seuraavat pari päivää. Muut lähtivätkin joko omatoimi surffaileen tai tekivät päivä retken toiselle puolelle saarta snorklailmaan niin pysyin minä Campillä varjossa ja pois vedestä. Vain



Teoriatunti Sanurissa, ennen reef breakiä
Deus Ex Machine surf shop
muutaman hengen jäätyä Campille osottautui päivä Villa Tugahilla ihanan hiljaiseksi ja chilliksi. Välillä pelailimme Johanin kanssa korttia, kuuntelimme mahtavaa musiikkia villan kajareista ja keskityin kunnolla lukemiseen. En myöskään ollut ainut sairastupalainen, nimittäin myös toinen kaksosista, Arvid oli kuumeessa sekä Norjan tytöt kärsivät vatsataudista ja pidimmekin toisillemme seuraa. Nälän kurniessa vatsan pohjukalla hyppäsin Johanin skootterin kyytiin ja lähdimme pizzoille, jotka osottautuivatkin ehkä elämäni ehottomasti parhaiksi pizzoiksi!



Lauantain koputtaessa ovelle totesin, että jätän surffit tältäkin päivältä väliin. Victor oli luvannut lainata skootteriaan minulle, joten lähdinkin aamutuimaan ajelemaan läheiselle Echo Beachille seuraamaan taitavia surffareita sekä valokuvaamaan. Thaimaan jälkeen on kovin silmiin pistävää kun ei täällä rannoilla olla makoilemassa, ottamassa aurinkoa tai uimassa, vaan järjestäin jokainen rannalla käppäilevä kantaa mukanaan surffilautaansa. Aallokko onkin sen verran raju, ettei uiminen näissä vesissä ole mitenkään mielekästä. Iltapäivällä sairastuvalle vielä jäänyt Arvid liittyi mun ja Johanin korttipeli rinkiin ja niimpä iltapäivä meni nopeasti pelaillessa, myöhemmin lähdimme kolmistaan syömään Betelnut nimiseen kahvilaan jonka lista olikin pullollaan terveellisiä itsepuristettuja mehuja, salaatteja, wrappeja yms. Illalla suuntasimme lähes koko campin väki Seminyakiin jossa pienessä viehättävässä baari/puutarha tapaisessa juhlittiin jonkinlaisia katufestareita ja soittamassa oli bändi ja DJeitä.



Viikon sujahtaessa ohi aivan liian nopeasti oli jo sunnuntai ja viimeisten surffien vuoro.  Tällä kertaa rannan sijaan oli vuorossa Reef break eli meijän kuljetettaisiin veneellä kauan rannasta jossa aallot korallien päällä möyhkäävät. Päätin itse jokseenkin puolikuntoisena jättää surffaamisen jälleen väliin, mutta päätin kuitenkin lähteä kuvailemaan mukaan Sanur beachille. Muitten pakatessa veneisiin lautojaan lähdin syömään ja söinkin aivan huippuhyvää broisku-avocado salaattia.
Paluumatkalla jengi virittäytyi viimeisen päivän dinneriä ja juhlintaa varten kajarit raikuen minibussissamme, itse uppouduin juttelemaan Arvidin kanssa ja kuuntelemaan vinkkejä Uutta-Seelantia varten. Illalla suuntasimme Deus Ex Machineen, joka osottautui ilmeisesti kaikkien alueen surffareiden ja muuten vaan hipstereitten paikaksi jossa live bändi soitti aivan mahtavaa musiikkia ja ihmiset tanssivat paljoin jaloin taivasalla. Ruotsin edustuksen kadotessa Kutalle jatkamaan juhlintaa jäimme muut tanssimaan Deukseen aina illan loppuun. Suunnitelmat Kutalle lähdöstä kaatuivat ja päätimme suuntaavamme takaisin Villa Tugahille jossa laitoimme pystyyn allas pirskeet, itse olin edelleenkin erossa vedestä.
Arvid ja Johan


Maanantaina aamulla aivan liian aikaisin ennen kuutta väkisinkin heräili kun ihmiset krapulapäissään pakkasivat laukkujaan ja tekivät lähtöään uusiin kohteisiinsa. Itse edelleen hiukan epäselvillä vesillä mihin tästä jatkaisin päätin jäädä campille. Tyhjyys täytti Villamme kun jäimme team Ruotsin -eli kaksoset, kaverukset Tom ja Gustav sekä Victor, kanssa ainoina paikalle. Hitaan aamupalan jälkeen kaksoset päättivät ruveta nukkumaan krapulaansa pois sohvalla, johon itse päädyin myös lueskelemaan talon vajotessa hiljaisuuten. Iltapäivällä päätimme tilata kotiinkuljetuksella pizzaa jo aijemmin hyväksi todetusta pizzeriasta. Edelleen huippuhyvää! Iltapäivän hitaasti vieriessä eteenpäin hyppäsin Victorin skootterin kyytiin ja lähdimme valokuvaamaan upeita maisemia villamme lähiseudulla. Palattuamme päätimme Johanin ja kaksosten kanssa pelata vielä viimeiset korttipelit, jotka Johan aikasemmin kaikki pelit voittaneena tällä kertaa hävisikin kaikki.
Kellon lähestyessä kolmea ja seuraavan viikon asukkien valuessa hiljalleen paikalle, oli jälleen aika sanoa hyvästit. Kyyneliä pidätellen halasin vuorotellen viikon aikana erittäin läheisiski tulleita Vildeä, Johania ja Louisea. He tekivät tästä viikosta aivan mahtavan. Sosiaalisempia, kiltimpiä, hauskempia ihmisiä saa kyllä hakea. Viimeiseksi vielä halasin kaksosia ja toivotin hyvää matkan jatkoa ja kehotin ottamaan yhteyttä, koska Arvid oli jo aijemmin puhunut mahdollisesti tulevansa Ausseihin töihin ensivuoden puolella.
Haikein mielin alkoi matka sairaalan kautta sisämaahan Ubudiin. Neljän ja puolen tunnin kuluttua saavuin mukanani 20kg rinkka, kassillinen lääkkeitä ja jalan teippaustarvikkeita sympaattiseen Ubudiin.


Last day's hangover pizza with Team Sweden
Menneellä viikolla opin paljon, opin surffauksen alkeita, opin myös, että surffaus ei ole ehkä minua varten, paljon suuremman kipinän sisälläni sytytti ainakin sukeltaminen. Olenkin kaavaillutkin, että kun saan tämän jalkani nyt aikanaan kuntoon, että ottaisin suunnan Gilille jossa on kuulemma mahtavat sukellus maisemat. Tällä viikolla myös nsimmäistä kertaa elämässäni oikeasti kaduin sitä faktaa etten puhu ruotsia. Leirin ollessa täynnä ruotsalaisia, norjalaisia ja tanskalaisia, jotka voivat puhua omalla kielellään toisilleen oli olo joskus hieman ulkopuolinen kun en oikein kaikkea ymmärtänyt, yleensä Louise kuitenkin muistutti muille, että kielenä täytyy käyttää englantia, koska lisäkseni myöskää islantilaiset eivät ruotsi/norjaa ymmärtäneet.
Vaikka suurin osa ajasta tuli vietettyä villalla surffailujen sijaan en haluaisi vaihtaa viikkoa mihinkään, koska tapasin älyttömän monta ihanaa ihmistä ja sain uusia kokemuksia. Meillä oli myös joka päivä aivan aivot räjäyttävän hyvää ruokaa illallisella.
Erica ja Elina, vikan päivän dinneri Deuksessa


Ubud on kuuluisa jooga sekä meditaatioretriiteistään, joten minulla on mahdollisuus tehdä aijemmin Koh Phagnanilla tekemättä jäänyt joogailu täällä. En tiedä kuinka kauan olen täällä, mutta ensimmäisen illan perusteella voisin ehdottomasti olla täällä hiukan pidempään. Kaupunki on nimittäin jo tänä lyhyenä tänne saapumis aikanaan saanut ainakin minut vakuutetuksi.
Väsynyt matkalainen vihdoin Ubudissa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti