Saying goodbyes never gets easier...

Noosa 

Niinhän siinä sitten kävi, että pari päivää Katien lähdön jälkeen löydän itseni Byron Baystä, kuten vähän jo aikasemmin uhmasinkin. Tuukan ja Katien kanssa vietetyn viimeisen Byron Bay illan, kahden tunnin yö unien jälkeen suuntasimme aamutuimaan enemmän ja vähemmän koomassa kohti Brisbanea. Katie nappasi puolen litran kartongillisen jääkahvia pysyäkseen hereillä, kun sujuvasti usutin viimeisen etapin ajamisen hänelle.
Kekenemättöminä tekemään ruokaa aamusta päätimme pyshtyä autiolle parkkarille ja syödä yön yli huoneenlämmössä viruneen lohipastamme. Kuten nyt voi arvatakkin, ei siitä vatsa nyt milläin tapaa riemuinnut, selvisin kuitenkin pelkillä vatsan kouristeluilla.

Minä Brisbanen Botanic Gardenissa

Tuli puolen litran
jääkahvi tarpeeseen
parin tunnin yöunien jälkeen!

Kolmisen tuntia myöhemmin saavutimme Brisbanen ja hostellimme paikannettua päätimme parkkeerata automme parkkihalliin aivan hostellin viereen ja viedä painavat kamppeemme hostellille ennen kun palautemme auton. Tyhminä ajattelimme, että kevyesti selviäisimme alle 20 minuutissa ja maksamme sen 6dollaria, mutta emme sitten huomanneet, että yli 20 minuutin olosta veloitetaan samantien 23 dollaria. No, emmeköhän me sitten joutuneet pulittamaan paikasta 23 dollaria ja täytyy sanoa, että oli ensimmäinen kerta koko 5,5 kk reissaamisen aikana kun meinas hermo palaa. Tyynen rauhallisena Katie kuitenkin toteaa, että emme voi asialle mitään ja se on ollutta ja mennyttä ja miksi antaa moisen asian pilata päivän, koska se on asia johon emme pysty vaikuttamaan, miksi antaa sen vaikuttaa meihin? Mieliämme paransi kuitenkin kun pääsimme hostelliin ja respan hemmo päätti ilmaiseksi laittaa meidät maksetun 20 hengen dormin sijaan tyttöjen 8 hengen dormiin missä oli vielä oma suihku, vessa ja ilmastointi! Voi tota luksuksen määrää kahden viikon camping elämän jälkeen! Osaan taas arvostaa kuumaa suihkua aivan eri tavalla!
Illalla tapasimme Katien Thaimaassa elefantti leirillä tapaaman naisen nimeltä Colleen. Menimme hulppeaan joenvarsi baariin, jossa olimme Katien kanssa varmasti ainoat ilman minihameita tai jakkupukuja… Colleen oli ystävällinen ja tarjosi meille kummallekkin kaksi tuoppia siideriä ja kulhollisen ranuja.
Seuraavan päivän pyhitimme täysin ei minkään tekemiselle ja lököilimmekin koko päivän sängyissämme  leffoja katsellen ja lounaaksi mussutimme sushia, edelleen sängyn pohjalla.



Lauantaina viimeisen matkapäivänsä kunniaksi Tuukka saapui Brisbaneen, kun Tuukka oli kotiutunut hosteelliimme jossa majailimme lähdimme metsästämään sushia lounaaksi. Päätimme Katien kanssa, että meidän ehdottomasti pitäisi juhlia Tuukan viimeistä päivää, vaikka Tuukka itse ei ymmärrettävästi ollut ajatuksesta kauhean innoissaan hyväksyi hän meidän suunnitelman. Ihan ymmärrettävää sinänsä, ettei juhliminen ennen 51tunnin kotimatkaa kuulostaa kauhean hyvältä, eritoten jos sattuu olemaan karmivassa darrassa. Nuo kaksi tietenkin vierittivät dinnerin teon meitsin harteille, ja tekaisinkin kaiken maailman vegeistä, lihapullista ja tomaattisoosista pastan. Parin viinipullollisen ja siiderin jälkeen päätimme mennä chillailemaan Tuukan 20 hengen dormiin. Ilta hujahti nopeasti musiikin kuuntelun lomassa siiderin lipittelyyn.
Jossain vaiheessa päädyimme kiertelemään baareja ympäri Fortitude Valleytä jossa majailimme, ja joka kaikkien mukaan on Brisbanen yöelämän keskus.
Ilta oli juomien ja tanssin täyteinen, mutta ennen kun huomasimmekaan, lähestyi kello jo neljää aamulla. Snakarin kautta suuntasimme takaisin hostellillemme vain huomataksemme koko Tuukan huoneelle johtavan käytävän olevan shavaus vaahdon peitossa, huoneessa meitä odotti Tuukan sänky joka oli revitty veitsellä auki eikä sängylle jätetystä läppäristäni ollut minkäänlaista havaintoa.
Pienien etsintöjen jälkeen aineissa oleva aussi poika "löysi" koneen, kun ilmeni, että oli hän oli itseasiassa koneen ottanutkin, potkaistiin hänet pihalle 05.00 aamulla ja aamulla saimme kuulla, että oli hän ajanut kotiin. Muutaman tunnin matka, kaikkea muuta kuin selvinpäin!


Katien kanssa emme aamulla parin tunnin unien jälkeen kärsineet kuin ylitsepääsemättömästä väsymyksestä, mutta Tuukka kuitenkin oli kuitenkin aikamoisessa krapulassa, pahaksi onnekseen Tuukka oli ainut kuka tänään lähtisi kotimatkalle. Aamulla suuntasimme (jälleen) sushi kojun kautta Brisbanen Botanic gardeniin, jossa musiikkia kuunnellen makasimme kuolleina nurmikolla.

Joskus aamulla ei oo ihan niin hauskaa kun illalla oli...

Kun tunsimme omaavamme tarpeeksi voimia liikkuaksemme eteenpäin siirryimme keskustan irkkupubiin siidereille. Kun baarimikko pyysi yhdestä tuopista (pint) 12 dollaria, ja olimme Katien kanssa molemmat vähällä pyörtyä. Siideri oli ihan tavallista Bulmersia, eli ei mitään erikoista ja edes Melbournessa, jonka olen todennut olevan kallein kaupunki jossa olen vielä Ausseissa käynyt, ei varmasti missään joudu pulittamaan 12dollaria tuopista. Byronissa The Northernissa pulitimme semi hyvästä siideristä 9 dollaria pintiltä! Vielä yhdet siiderit nautittuamme toisessa baarissa tuli Colleen hakemaan meitä ja heitimme hyvästit Tuukalle ja toivoimme hyvää kotimatkaa, täytyy sanoa, että Tuukan kotiin pääsemisen riemusta tuli  pieni kateus kun tiesin, että kohta hän pääsisi näkemään kavereitaan, perhettään ja syömään kaikkia suomi herkkuja…

Upeat maisemat Colleenen asunnon verannalta!

Mahtavaa kotiruokaa

Sunnuntai illan vietimme Colleenen upeassa kodissa hänen perheensä kanssa. Colleen valmisti 20.vuotiaan tyttärensä avustuksella dinnerin. Pöytä olikin täynnä herkkuja savustetusta taimenesta kasvispaistokseen, kreikkalaiseen salaattiin ja tuoreeseen leipään. Ensimmäinen koti ruoka 5 kk, ette voi kun kuvitella kuinka tajuttoman hyvältä se maistui! Jälkiruoaksi oli Colleenen tytär leiponut cupcakeja.




Mahtavasti nukutun yön jälkeen hyppäsimme Colleenen auton takapenkillä ja suuntasimme takaisin keskustan hälskeeseen ja päärautatieasemalle. Kolmen tunnin matkustamisen jälkeen saavuimme Noosa an. Noosa on pieni lomakylä Sunshine coastilla. Parin seuraavan päivän aikana pyörimme ympäri surffi kisojen ruuhkauttamaa päärantaa ja sen keskustaa. Noosa Heads oli kaunis kaupunki, joka muistutti minua monista Euroopan kesäloma rantakohteista. Katien oli viikko sitten siirtänyt lentojaan 14. päivältä 18. päivälle,  mutta ilmeisesti ei hänen matkatoimisto ollut viitsinyt lukea Katien vahvistusta, että haluaa vaihtaa lentonsa kyseiselle päivälle, ja niimpä saimmekin tietää, että tiistain sijaan Katie lentäisi Uuteen-Seelantiin jo perjantaina! Suunnitelmamme lähteä loppu ajaksi takaisin Byron Bayhin lakaistiin sohvan alle ja otimme torstai aamuna suunnaksi Brisbanen.

Reissun parhaimmat burgerit tuli syötyä lounaaksi
Noosassa

Tällä kertaa Katien viimeisen päivän kunniaksi päätimme lähteä jälleen juhlimaan. Löysimmekin alueen täynnä baareja, pubeja ja ravintoloita jossa emme olleet vielä käyneet. Jokseenkin tyyriistä hinnoista huolimatta päädyimme kivannäköiseen Mexicolaiseen ravintolaan, koska ajattelimme, että olisi viimeisen päivän kunniaksi istua kunnolla kivassa ravintolassa. Ruoka oli ihan jees, mutta tilaamamme kannullinen sangriaa oli super hyvää! Mahat täynnä suuntasimme pubiin josta kantautui live musiikkia. Siellä soittava bändi oli ehk randomein koskaan näkemäni bändi joka soitti erittäin kummallista hip hop/ räp/ jazz henkistä musiikkia. Kun osottautui flip flopeilla baareihin päädeminen lähestulkoon mahdottomaksi päädyimme ehkä kadun ainoaan baariin johon pääsimme fliparit jalassa sisään! Oikeasti, mikä sääntö toi nyt on!?
Maltillisesti jo yhden aikaa käppäilimme takaisin hostellille, Katien kun täytyisi herätä karmivasti jo ennen viittä aamulla. Aamulla hyvästit sanottua oli hullun tyhjä olo, kuukauden yhdessä matkustamisen jälkeen yksinmatkustaminen tuntui  tylsältä eikä yhtään houkuttelevalta ajatukselta. Tiedä, että nään Katien vuoden päästä, kun viimeisenä etappinani on Lontoo ja sen mukana Brighton. Olihan tässä jo melkein puoli vuotta väliä kun viimeksi näimme, Thaimaassa, mutta vuosi on pitkä aika ja vaikka mitä voi tapahtua. Sen kuitenkin tiedän, että olen saanut erittäin tärkeän ystävän koko loppu elämäkseni, jota en tule koskaan unohtamaan.


Päätin sen enempää miettimättä varata bussilipun Byroniin. Niimpä aamulla syötyäni ensimmäisen aamupalan yksin kuukauteen hyppäsin hostellin minibussiin joka kuljetti minut varsinaiselle bussiasemalle. Pari tuntia myöhemmin löysin itseni Byronin tutuista maisemista enkä voinut olla kun hymyilemättä. Täällä olo on kuin kotona, en tiedä johtuuko kotoisuus kylän pienestä koosta vaiko ihmisistä ja ainutlaatuisesta fiiliksestä joka täällä on.
Nämä neljä päivää olen vain kirjaimellisesti ollut ja laiskotellut. Päivät olen viettänyt lukien puiden katveessa rannalla, illat joko skypettäen koto Suomeen tai vain keskustassa syöden ja vilpoisista illoista nauttien. Syksyn tulon tuntee jo.
Tiedän, että rahat rupeaa kovaa vauhtia hupenemaan, mutta jostain syystä ajatus töihin, erityisesti keittiöön palaaminen lähes 7 kk jälkeen saa minut keksimään kilopäin tekosyitä ettei tarvitsisi lähteä metsästämään töitä, nyt kuitenkin yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja kohdata todellisuuden, joka tarkoittaa, että jos haluan Byronissa pysyä niin on niitä töitä pakko löytää halusi tai ei.
Byron on täynnä kahviloita ja ravintoloita , joista edes yhden toivon ottavan minut töihin.

St. Patrics Dayn kunniaksi menen tänään varmaan parille siiderille The Northerniin, siellä kun ei ole tullut vielä tänne paluun jälkeen käytyä. 8kk Australiassa siis vielä jäljellä ja takaan, että aika menee aivan yhtä nopeasti kuin tämä ensimmäiset kohta 6kk on mennyt. Ilman suunnitelmia tai tietoa tulevasta, kumoan tänään siiderin jos toisen matkustamisen, sen vadauden ja elämän kunniaksi.

The nomad life

Tuhansia kilometrejä, lukuisia sanoinkuvaamattomia maisemia, 15 päivää, yksitoista kaupunkia/ kylää/rantaa, haikeiden Byron Bayn hyvästien jälkeen saavutimme viimeisen määränpäämme Brisbanen ja Queenslandin.

Edellis torstaina pakkasimme rinkkamme pikkuruiseen violetti-vihreään campervaniimme suuntana Australian ei niin tunnettuun pääkaupunkiin Canberraan. Katien kaveri Mary johon hän tutustui Indonesiassa asuu Canberrassa joten suuntasimme kotoisalle omakotitalo alueelle, jossa Mary oli kerennyt tehdä meille iltapalaksi pestopastaa, ja mikä muu ilahduttaisikaan 8tunnin ajamisen jälkeen, auton rikkoutumisen ja sitä seuranneen 2 tunnin bensa-asemalla  istumisen jälkeen enemmän kuin valmiiksi tehty ruoka. Mahtavan pehmeässä sängyssä nukutun yön jälkeen heräsin aamulla ihanaan pekonin ja paistetun kanamunien tuoksuun. Keittiössä odottikin Maryn tekemä aamiainen; paistettuja kanamunia, pekonia, tomaattia ja paahtoleipää. Lämpimien suihkujen jälkeen suuntasimme kohti Suomen suurlähetystöä. Jäätävällä 186dollarilla (120eurolla) hoisinkin passini uusimisen ja suuntasimme Broulee beachille,  jonka Mary sanoi olevan käymisen arvoinen. Ja sitä se todella olikin.

Byronin markkinat, maailman parasta pizzaa ja akustista
musiikkia

Parkkeerasimme pakumme pienelle parkkarille rannalle, istuimme camping tuoleissamme siiderit käsissämme upeaa auringonlaskua ihaillen. Myöhemmin kokkasimme lihapullapastaa. Ei siitä paljoa elämä voi paremmaks mennä.

Living the dream

Slacklining

Aamulla suuntasimme lähelle Sydneytä, Bulli beachille. Elämäni ensimmäistä kertaa kokeilin slackliningiä jota Katie harrastaa, kun tapasimme pariskunnan, jotka slacklineilivät puistossa rannan lähellä. Sainkin maistaa slacklineingia ja sen koukuttavaa vaikutusta.
Sydneyyn satuimme osumaan juuri sopivasti ruoka&viini tapahtuman aikaa joten täytimmekin kurnivia vatsojamme lukuisilla maistiaisilla.
Tarkoituksena oli yöpyä Sydneyn pohjoispuolella sijaitsevassa luonnonpuiston alueella, mutta emme koskaan sinne asti kerenneet kun löysimme pienen kaupungin jonka asuinalueelle päätimme automme parkkeerata ja menimme kylän ainoaan pubiin siidereille.



Tavoitteemme on koko reissun ajan ollut jättää Lonely Planetit sivuun, kiertää turistejen täyttämät kaupungit mahollisimman kaukaa ja kulkea vähemmän tallattuja polkuja ja nähdä koskemattomampia kyliä. Niimpä Blue Mountaisille suunnattessa jätimme turistejen suosiman Katoomban välistä ja pysähdyimme tuntemattomampaan Blackheath
iin jossa kuvan kauniilla kävelyreitillä törmäsimmekin vaan kouralliseen muita matkustajia.
Blackheathistä GPSmme ohjasi meidät motarin sijaan varmasti kauneimmalle maisema reitille jota olen eläessäni nähnyt. Auringon laskiessa horisonttiin ajelimme henkeäsalpaavissa vuoristo maisemissa reilut kolme tuntia, tyhjillä teillä. Vihdoin auringon laskettua horisonttiin saavutimme Hunter Valleyn pikku kylä Broken. Kylä oli totaalisen minimaalinen koostuen yhdestä bensa-asema/kauppa/pubi yhdistelmästä ja sitä ympäröivistä viinipelloista, jälleen kerran, ei ketään missään.

Seuraavana päivänä ajalimme Hunter Valleyn läpi maistellen muutamia viinejä ja ostimmekin pari hyvää pulloa myöhemmin herkuteltavaksi. Ensimmäistä kertaa vietimme yön leirintä alueella rannikon Newcastleen saavuttuamme, saimme pitkästä aikaa wifin käyttöön ja mahdollisuuden ladata elektroniikkamme sekä mahdollisuuden käyttää kuumaa suihkua, mukavuuksista huolimatta päätimme yhdessä tuumin, että olisi tämä ensimmäinen ja viimenen kerta kun tulee leirintäalueella sillit suolassa tönötettyä.

Blue Mountains

Seuraavalla pysäkillämme kauniissa pikkuruisessa rantakaupungissa South West Rocksissa havaitsimme ilmaisen yön yli parkkeeraamisen olevan lähestulkoon mahdotonta, kaikkien mahdollisten rantojen ja pikkukurvien täyttyessä ei saa tehdä sitä tätä ja tota kylteistä. Yltyvän turhautumisen puuskassa kuitenkin vihdoinkin löysimme pubin joen varresta keskeltä ei mitään jonka pihaan parkkeerasimme automme maistuvan hummeri/fisu dinnerin jälkeen.

Mullanbimbyn suloisin kahvila

Tahti tuntui vaan kiristyvän päivien vähetessä ja jälleen kerran aamulla hyppäsimme aamupalan jälkeen autoomme ja huristimme nelisen tuntia Wooli nimiseen pikku kylään joka asettui joen ja meren välikaistaleelle. Intialaisen curryn poristessa dinneriksi paikalliset nuoret pojat tulivat juttelemaan kanssamme ja kertomaan omasta hiukan raffimasta elämästä.

Seuraavana aamuna saavutimme Byron Bayn. Onneksemme olimme varanneet aika reilusti aikaa täällä chillailuun, koska heti saavuttuamme tajusimme löytäneemme erittäin spesiaalin paikan. Byron on aikoinaan ollut Australian hippikeskeymä, nykyään pienen kylän ovat kuitenkin enimmäkseen vallanneet turistit. Entisaikojen hippi henkeä ei kylä ole kuitenkaan täysin menettänyt, turistien lomassa keskusta parveilee paljas jalkaisia backpackereitä ja paikallisia rastapäisiä hippejä sekä kuparin ruskeita pörröpäisiä surffareita. Musiikki ja luomu ovat erittäin pinnalla täällä, suurinosa pienistä sympaattisista kahviloista ja ravintoloista mainostaa käyttävänsä luomu tuotteita ja lähituottajia, paljasjalkaiset nuoret soittavat kaduilla kitaroitaan muutaman ylimääräisen lantin toivossa ja muutenkin akustinen country/folk henkinen live musiikki soi päivittäin ympäri kaupunkia,  iltaisin ihmiset kokoontuvat ruohikolle rannan viereen katsomaan tulishowta tai sinä iltana soittavaa bändiä tai tanssimaan paljasjaloin samba rumpujen tahtiin. Kaupunki on täynnä hipihtäviä vaatteita myyviä hauskoja pikkukauppoja tai kaikenlaista pikkuista myyviä putiikkeja.

Markkina musiikkia Byronissa

Alunperin tarkoituksemme oli viettää Byronissä vain viikonloppu, mutta rakastuimme kaupunkiin niin, että emme halunneet edes ajatella lähtöä jo viikonlopun jälkeen. Kuulimmekin, että Tuukka olisi tulossa Byroniin ystäviensä kanssa tiistaina ja päätimmekin, että vietämmekin Byronissä koko loppu ajan, eli torstaihin saakka.

Maisemat Byronin majakalta

Sunnuntaina pidettiin Byron Bayn markkinat jossa vietimmekin koko päivän herkkuja syöden ja aivan mahtavaa live musiikkia kuunnellen. The Northernissa juoduista siidereistä tuli enemmän sääntö kuin poikkeus, ja päädyimmekin mahtavaan pikku pubiin joka päivä kuuntelemaan aivan älyttömän hyviä live muusikoita jotka soittivat meidän rakastamaa akustista folk/country henkistä musiikkia. Sen verran kerkesi meistä vakkareita tulemaan, että saman baarimikon ollessa vuorossa muutaman päivän putkeen vaihdettiin päivän kuulumisia ja illan suunnitelmia ennen päivän esiintyjän aloittamista. Päivät kuluvat vain fiilistelyyn ja nurtsilla tai biitsillä lokoiluun tai kotoisissa pikku kahviloissa chai lattejen juomiseen.








Meidän oli tarkoituksena nähdä Tuukka (Olin Kilroyllä Tuukan asiakas ja myöhemmin, lähes viisi kuukautta sitten tapasimme aivan sattumalta Koh Samuilla) tiistaina, mutta kun ei jäppisestä kuulunut mitään keskiviikko iltaan mennessä, rupesimme olemaan huolissan ettei mitään ole vain sattunut. Kuten joka muukin ilta istuimme The Northernissa, mutta sähkökatkon johdosta pubi jouduttiin sulkemaan ja vaihdoimme toiseen mitäänsanomattomaan baariin. Tuoppien jälkeen päätimme vielä lähteä kurkkaamaan josko Northern olisi vielä avannut ovensa loppu illaksi. Iloksemme illan live muusikko jo soittelikin sielä säveliään. Keskiyön jälkeen hämmästyksekseni bongasin tutun kasvon baaritiskiltä. Tuukkahan se sielä. Jälleen näkemisen riemu oli meidän kaikkien kasvoilla suurena hymynä. Viiden kuukauden kuulumisten vaihtamiseen ei ihan tunti riitä, joten pubin mennessä kiinni siirryimme kaupunkin lähes ainoaan auki olevaan baariin jossa istuimme taukoamatta pölöttäen ja nauraen aikaa aina pilkkuun asti. Koh Samuilla vietettyä iltaa muistellessa päätimme yön kylmyydestä siirtyä campervaniimme chillailemaan. Kuuntelimmekin musiikkia sopuisasti kaikki yhden peiton alla hyisen yön kylmentäessä aina aamu kuuteen asti. Jälleen kerran yksi ikimuistoinen hulvaton yö. Täytyy sanoa, että Katien tökkiessä minut aamu kahdeksalta hereille, oli olo hiukan rapsakka puolentoista tunnin unien jälkeen. Ei sitä auttanut muu kuin kiskoa ittensä hereillä, sillä matka kohti Brisbanea oli määrä alkaa aamutuimaan. Haikein mielin hyvästelimme Byronin aurinkoiset kadut ja vannoin palaavani tähän ainutlaatuiseen kylään.

Läheisyys lämmittää, Tuukka ja Katie meijän campervanin
lakanoihin kääriytyneenä

Kaksi viikkoa on mennyt aivan liian nopeasti ja ajatus palaamisesta hostellien meluisuuteen ja suureen kaupunkiin ahdistaa meitä molempia, kuten koko lähtö Byronistäkin. Sen kuitenkin tiedän, että Byroniin tulen takaisin. En ole koko Australiassa viettämänäni kolmena kuukautena kertaakaan tuntenut missään, että oisin löytänyt mitään paikkaa missä olisi jotain erikoista ja omalaatuista jossa voisi pysyä pidemmän aikaa, mutta Byronissä on niin ainutlaatuinen tunnelma, jota en ole muualla Australiassa ole vielä kokenut. Täällä hymy on herkässä, asenteet rentoja ja elämä helppoa. Musiikki ja ruoka ovat joka paikassa. Luonto on vihreää ja kaunista.

Team Hämeenlinna-Kuopio-Brighton

Toistaiseksi kuitenkin siirrymme eteenpäin, mutta kuka tietää vaikka löytäisin itseni Byronista Katien lähdön jälkeen. Emme ole vielä suunnitelleet mitä meinaamme tehdä Katien jäljellä olevalla kahdella viikolla, mutta kuten jo monesti todettu, ei suunnittelu kannata, joten saa nähdä mihin virta vie.


Pari päivää sitten tuli meillä molemmilla täytyyn 5kk matkustamista. Aika on tavallaan mennyt hitaasti, mutta olen nähnyt niin paljon tuossa ajassa, niin paljon, olen muuttunut, silmäni ovat auenneet, en edelleenkään tiedä mitä haluan tulevaisuudelta, mutta olenhan vasta reissuni alussa. Lähes tulkoon tasan vuosi reissua on vielä edessä, enkä malta odottaa mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Mutta sen tiedän, että se tulee olemaan elämäni parhain vuosi. Elämäni parhaimmat viisi kuukautta ovat jo takana, ja monta vielä parempaa on edessä. Aina ei ole kaikki ruusuilla tanssimista, mutta eihän elämässä olisi mitään järkeä jos kaikki menisi koko ajan ilman möykkyjä ja mutkia. Vastoinkäymiset ovat ne jotka meitä opettavat ja niiden jälkeen kaikki maistuu paremmalta. Totesin tuossa toissa iltana kun olimme kävelemässä The Northernille, että en muista milloin viimeksi olisin ollut näin onnellinen. Ja sitä todella olen. Byron Bayn tunnelma on kaikkea mitä olen kaivannut ja camper elämä on aivan mahtavaa. Et ole naulittu kiinni mihinkään paikkaan, voit mennä mihin haluat ja milloin haluat. Vapaus on sanoinkuvaamattoman upea tunne. Näet niin paljon enemmän. Sydney ja Melbourne eivät ole aitoa Australiaa, ajamalla näet ja koet niin paljon enemmän.

Aamuyön aktiviteettejä;
Katie letittää Tuukan kiharoihin papukaijan sulkaa

Elämä hymyilee ja en voisi toivoa tällä hetkellä mitään parempaa kuin mitä minulla tällä hetkellä on. Joskus täytyy vain pysähtyä ja miettiä kuinka on onnekas, että olen saanut mahdollisuuden lähteä tänne, tavata kaikki nämä ihmiset ja kokenut kaiken mitä olen kokenut. Tätä vapauden ja onnen, ilon fiilistä ei voi verrata mihinkään, se on jotain niin ainutlaatuista, että sitä ei voi kuin kokea itse ja todeta sen hienouden.