torstai 3. huhtikuuta 2014

Six months abroad, my 20th birthday and all the other reasons to celebrate the beginning of April









Tasan kuusi kuukautta sitten seisoin Helsinki-Vantaan lentokentällä, täysin tietämätön kuinka uskomattoman upea seikkailu minulla oli edessäni seuraavien kuukausien varalle. En olisi koskaan voinut arvata kuinka paljon mitä ihanimpia ihmisiä tapaan, kuinka monesta sain ystävän koko loppu elämäkseni, kuinka monta uutta paikkaa näen ja kuinka upeita kokemuksia on edessäni. En myöskään koskaan oisi voinut kuvitella, että matka jonka oli tarkoitus kestää 9kk venyikin loppuenlopuksi puolentoista vuoden pituiseksi matkustus maratoniksi, voi niitä kyyneleiden määrää jos oisin lähtiessäni tiennyt, että seuraava kerta kun tutut kasvot näen olisi puolentoista vuoden päästä! Nytten, istuessessani lämmittävän Byron Bayn syys auringon alla, missä vihdoinkin tunnen olevani kuin kotona, voin vain olla sanoinkuvaamattoman kiitollinen joka ikiselle ihanalle ihmiselle johon olen saanut tutustua ja kenen kanssa olen saanut kunnian viettää aikaa, jokaisesta sekunnista joka minulle on suotu täällä maailman toisella laidalla, jokaisesta muistosta jonka olen saanut, muiston jotka pysyvät mukanani ikuisesti. En voi edes kuvitella mitä kuluva vuosi tuo tullessaan, mutta yksi asia on varma, se tulee olemaan yhtä upea ja kokemusten täyteinen kuin ensimmäiset kuusi kuukautta. Ja tyttö joka tulee takaisin Suomeen kun sen aika tulee, ei tule koskaan olemaan sama kuin tyttö joka lähti Suomesta kuukausia sitten.
Arts factory 



"Byron Bay bubble", eli kuuluisa Byron kupla ja sen merkitys on tullut viimeisen kuukauden aikana harvinaisen tutuksi. Tarkoituksenahan pelottavaan tahtiin tyhjenevän pankkitilin takia on ollut hommata töitä, mutta jonkun kumman takia päivän rutiiniksi muodostunut kymmeneltä herääminen, rannalla koko päivän chillailu ja illalla pari sidukkaa ja live musaa Northernissa taikka paikallisten musisointia kuunnellen kadulla istuskellen on vienyt liiankin nopeasti syövereihinsä ja lähes huomaamatta kuukausi on hurahtanut edelleen työttömänä (ja kohta rahattomana), mutta onnellisempana kuin koskaan. Ehkä tämän hetkistä mielentilaani kuvaa pari päivää sitten sattunut tilanne, kun eräs henkilö pysäytti minut kadulla ja kun puhuimme niitä näitä kysyi hän olenko koskaan kuullut stressistä, kun sanoin kyllä, ihmetteli hän kuinka olen voinut kuulla stressistä kun näytän niin rauhalliselta!
Tänä keskiviikkona vihdoin sain eräästä kahvilasta koevuoron, ja nyt vaan sormet ristissä jännitän muutaman päivän saanko tuon työn. 20-25 h viikossa ei ole paljoa, mutta sekin on parempi kun ei mitään.

Byronin aktiivinen kansa osoittamassa mieltä tämän hetkisen
hallituksen valinnoille pari viikkoa sitten. Suomen ongelmat
tuntuu kyllä pieniltä niihin verrattuna mitä suuruusluokkaa ne täällä
suuressa maailmassa on….!

Vege safkasta ei vaan koskaan voi saada tarpeekseen!
Kuten on varmaan tullut niin miljoona kertaa todettua, tämä meidän iso pallomme on loppuenlopuksi, kovin kovin pieni, ja se tuli jälleen koettua viikko sitten, kun Arts Factoryssä jossa olen viimeisen kuukauden majaillut satuin melkein kirjaimellisesti törmäämään kahteen suomalaistyttöön joista toinen tunnisti minut ja hetken jälkeen tajusin, että sehän oli Julia, ystäväni Doran hyvä ystävä, jota en koskaan ole livenä tavannut, mutta olemme olleet samoissa paikoissa työharjoitteluissa yms. vaan menneet ristiin koko ajan. Ensimmäisen illan vietimmekin jutellen Northernissa mainioiden vege pizzojen parissa kuulumisia vaihdellen.  Julian kaveri Johanna lähti jo viikonlopun jälkeen Byronista, mutta Julia onnistui saamaan töitä ja päättikin jäädä tänne, mahtava tietää että on joku jonka tuntee ja kelle voi puhua suomea!








Täällä kun on pitempään huomaa kuinka pienet piirit täälläsessäkin pikkukaupungissa on, jengi rupee tuntemaan jo nyt nimellä ja kadulla vaihellaan kuulumisia ohimennen tai baaritiskin varrella. Tänäänkin tulin yhteen lemppari kahviloistani chillailemaan ja sainkin iloisen tervehdyksen lisäksi lämpimän halin huomisten synttäreideni kunniaksi ihan mahtavalta Kanelta joka on töissä täällä Mac's milkbarissa.



Iltapäivä viihdettä pelien merkeissä Mac'sissä 

Byronin hauskin ja parhain heppu
 Kane Mac's Milkbarista, aivan huikee
tyyppi! 
En ole jäätävien hintojen takia käynyt hieronnassa kertaakaan Ausseissa, ja päätinkin, että 20-vuotis synttärit on tarpeeksi hyvä syy hemmotella itseään pienellä luksuksella. Niimpä kävinkin tänään varaamassa itselleni ruotsalaisen hieronna suolaisella 125 dollarilla. Hieronnan lisäksi saan kuitenkin myös tunnin ajan käyttää span puutarhassa sijaitsevaa pientä uima-allasta ja Byronin yhtä ja ainutta SAUNAA ja olen melkein enemmän innoissani 6kk jälkeen mahdollisuudesta käyttää saunaa kuin itse hieronnasta! En malta odottaa.
Yksi parhaista leivistä mitä oon syöny pitkiin aikoihin,
hapanjuureen tehty, 6,5 dollaria farmer's marketilta!
Tarkotuksena ei ollut huomenna mennä Northerniin vaan ihan terveen vaihtelun vuoksi johonkin muualle, mutta satuin voittamaan kaksi ilmaista lippua huomisen Sticky Fingersin keikalle, joten olisihan se vähintään tyhmää jättää liput hyödyntämättä, joten huomenna mennään siis jälleen Northerniin juhlistamaan uutta alkavaa vuosikymmentä elämässäni!
Kaavailimme Julian kanssa myös kakun leipomista, mutta kun uunia ei Arts Factoryyn ole suotu, vaihdamme ehkä kakun pannareihin, tai sitten säästämme rahamme iltaa varten…!


Eilen kävin joka torstaina järjestettävillä farmer's marketilla, jossa aamutuimaan paikallinen muusikko oli soittamassa akustista musiikkia, alue oli täynnä paikallisten farmareiden luomuvihanneksia, hapanleipää, raakaruokia ja paikallisia juustoja myyviä kojuja. Joka torstai! Kysymys kuuluu vain, että oi miksi, miksi ei meillä Suomessa järjestetä tälläisiä yhteisöllisiä tapahtumia joka viikko missä voit kohtuullisilla
hinnoilla ostaa luomuvihanneksia lähituottajilta tai hörpätä vihersmoothien aamupalaksi paikallisen laulajan soitellessa akustisella kitarallaan rauhallisia folk säveliä?!

























Huhtikuu alkaa siis juhlistaen kakskymppisiä, kuutta kuukautta ulkomailla, ja yleisesti vaan kaikkea niitä lukuisia muita syitä olla iloinen ja onnellinen. Mitä kuuden kuukauden aikana olen oppinut on ainakin se, että se ei ole se uusi vaatekerta tai monen sadan uusi kello joka luo onnellisuutta ja iloa , vaan mikä loppunlopuksi luo syvintä iloisuutta on kokemukset, ihmiset ja kaikki muistot jotka pysyvät haalistumatta sydämessä koko loppu elämän. Niitä aijonkin kerätä koko loppuelämäni.

Hyvää ensimmäistä huhtikuun viikonloppua, muistakaa olla kiitollisia, ja tehdä sitä mikä tekee sinut onnelliseksi ja iloiseksi, ja ennen kaikkea, muistakaa, että kaikki unelmat ovat toteutettavissa jos vain tarpeeksi haluat!










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti