Time traveling and thoughts

Ban Na kylän lapsia riisipelloilla

Mitä lähemmäs mennään reissun loppupuolta, tuntuu, että aika vaan sujahtaa koko ajan nopeammin ja vaikkaa vapaata aikaa on enemmän ku laki sallii niin tuntuu, että aikaa ei silti ole tehdä kaikkea mitä pitäisi tai haluaisi. Niimpä tän blogi postauksenkin kirjottaminen on venyny ja venyny. Viimesestä postauksesta on vierähtänyt niin paljon aikaa, että tässä välissä olen kerennyt jo kiertää puolet SE-aasiasta, viettää kolme mahtavaa viikkoa perheeni kanssa Australiassa luksuslomailun merkeissä, sekä löytänyt työn Cairnsistä ja nyt olen jo melkein toinen jalka Uuden-Seelannin koneessa.  

Matkalla takaisin papaija "puutarhasta" 

Jokea ja vihreitä kukkulan huippuja, Laos lyhykäisyydessään

Ihania, hymyileviä paikallisia Laosissa

Pari viimeistä kuukautta Aasiassa siis kului Kambozan ja Laosin ihmeitä tutkiessa. Omaksi suosikikseni muodostui Laos. Laosissa kerkesin istuskelemaan Luang Prabangin ranskalaishenkisissä kahviloissa uunituoretta patonkia mutustellessa, Ban Nan kylässä katsellessa riisipeltoja ja Nola Guesthousen terassin riippukeinusta horisontissa siintäviä vuoria ihaillen, välillä vaeltaen upeille vesiputouksille tai papaijoita kerämään sademetsän kätköistä. Laos on sisämaassa joten siellä ei tietenkään mereä ole, mutta jättimäiset joet täyttävät läpikotaisin vihreänä kumpuilevan maan. Laosilainen ruoka on sekoitus thaimaalaista, vietnamilaista ja hiukan kiinalaista ruokakulttuuria, ja lähes poikkeuksetta ei ruoissa ole tippaakaan chiliä säästelty, vaan ruoka on erittäin runsaalla kädellä tulista. Itse kuitenkin tykästyin näihin vahvoihin makuihin ja varsinkin Laosissa käytettävä sticky rice oli erittäin adiktoivaa. Lähestulkoon joka paikassa kun meni syömään, normaalin valkoisen riisin sijasta sai bambukorillisen höyryävää tahma riisiä, joka kädessä muotoillaan palloksi ja dipataan sitten ruoan liemeen. Riisipallo on Laosissa se joka korvaa haarukat ja veitset. Laosi oli myös niin törky halpa, että joskus kun ostin mukavalta myyjältä herkuillä täytetyn patongin 0,15€ teki mieli antaa tuplahinta hymyilevälle paikalliselle. Laosilaiset ihmiset ovat myös maailman kilteimpiä, iloisimpia ja vastaanottavia ihmisiä jota olen koskaan tavannut. 

Yksi Angorin temppelialuuen temppeleistä 

Yksi kuuluisimmista Phnom Penhin nähtävyyksistä
on Killing Fields, missä Pol Potin aikana tapettiin
järjettömät määrät viettomia ihmisiä. Eniten
Omaa sydäntä kylmäs tämä puu, johon pieniä
lapsia hakattiin, kunnes he kuolivat, sitten
heidät heitettiin viereiseen joukkohautaan.
En vaan voi ymmärtää mikä ajaa ihmisen
tekemään jotain näin julmaa ja hirveää...

Laosissa vietetty aika meni lähinnä yksin matkaten, mutta se ei minua haitannut, kun maailman naurettavimman rajan ylityksen jälkeen Kambozassa oli harva päivä, etten päätynyt uusien ihmisten kanssa matkustamaan, tai ihan randomisti jakamaan bungalowin yöki tai pariksi. Kambozassa vajaa kolme viikkoa hurahti nopeasti ensiksi Angorin ihmeitä Siem Reapissa ihmetellessä ja rennosti Koh Rongin valkohiekkasilla biitseillä lököillen. 

Olin alunperin kuullut monelta ihmiseltä, että Kambozalainen ruoka on aivan mitäänsanomatonta ja mautonta etc., joten ruoka yllätti itseni ainakin erittäin positiivisesti. Kambozalainen ruoka on Vietnamiin ja Laosin ruokakulttuureihin verrattuna aivan täysin erilaista, ja siksi se olikin kivaa vaihtelua. Ruoat eivät ole tulisia lähes poikkeuksetta ja paikallisetkin ruoat ovat hieman länsimaalais henkisiä, kuten esimerkiksi yksi kuuluisimmista annoksista, Lok lak, joka on naudanlihaa (kampotin) pippuri kastikkeessa, paistetun kanamunan ja riisin kanssa. 

Koh Rongin autio Long Beach

Ta Prohm, aka Tomb Rider temppeli Angorin temppelialueella.
Oma suosikkini oli luonnon keskellä
rauhaisesti lepäävä temppelialue jossa aikoinaan kuvattiin Angelina Jolien
Tomb Rider elokuva. 

Loppua kohti pidin Kambozasta paljon enemmän, kun alussa jämähdin Seam Reappiin joka oli mielestäni aivan järkyttävän ruma, kallis turistirysä niin ei ajatukset olleet Kambozaa kohtaan kauheen positiivisia. Varsinkin kaiken hehkutuksen jälkeen mitä olen Kambozaa kohtaan kuullut. Loppupuolella, varsinkin Kampotin pikkukylään jämähdettyä aloin löytämään sitä Kambozan charmia ja tykkäämään paikasta. 

Lähellä Sihanoukvilleä sijaitseva rauhaisa
Otres beach Kambozassa

Eräs asia kuitenkin pisti omiin silmiini ainakin aika voimakkaasti se kuinka likainen maa on. Ymmärtääkseni Laos on paljon köyhempi maa Kambozaan verrattuna, mutta mielestäni Laosissa köyhyyttä ei näkynyt, varsinkaan ihmisten silmistä tai eleistä, rakennuksista taikka katujen varsista, ihmiset ovat vastaanottavia, hymyileviä ja iloisia. Kambozassa kuitenkenkin ensimmäinen asia jonka huomasin, oli kuinka rakennukset ovat tuhottuja, kadut likaisia, ja varsinkin vanhempien ihmisten silmistä ei näe ystävällisyyttä, hymyä tai iloa, vaan pelkkää tuskaa, surua, ne ovat kuin peilejä jotka muistuttavat Kambozan kammottavasta historiasta tyrannisen Kher Rougen ja Pol potin alla. Tästä kammottavasta ajanjaksosta ei ole kovinkaan pitkää aikaa, joten on odotettavaakin, että vuosien tuskat ovat kaikkea muuta kuin unohdettu. Silti oman olon teki ehkä hieman epämukavaksi kaikki kerjäläiset pienine lapsineen ja puuttuvine jalkoineen, koska tiedän, että he oikeasti tarvitsivat rahaa, mutta se ei pelasta ketään jos omista pienistä varoistani annan muutaman dollarin yhdelle kerjäläiselle, jos en anna kaikille. 

Koh Rongin smoothie myyjä

Kampotissa Rusty Keyholessa
nauttimassa kaupungin parhaaksi mainostettuja
ribsejä ja pintillinen olutta.
Ribsit olivat kyllä mainitsemisen arvoisia

Yllätyin myös Kambozan kalleudesta. Odotin maan olevan SE-aasian halvin, niinkuin olen monelta ihmiseltä kuullut, mutta mielestäni se osottautui ehdottomasti kaikista kalleimmaksi. 

Kaikesta negatiivisista ajatuksistani huolimatta en sano, ettenkö tykkäisi Kambozasta, mutta odotukseni maata kohtaan olivat ehkä liian korkealla. 

Nuudeleiden tekoa seuratessa Kampotissa meni sadepäiväkin
haipakkaa

Pariisilaisen Iriksen kanssa nauttimasta
Phnom Penhin katukeittiöiden antimista 

Phnom Penhistä lensin Singaporeen, jossa päivää myöhemmin menin yllätyksenä vastaan Iidaa ja porukoitani lentokentälle. Olin kirjoittanut lapulle meidän sukunimen jota heiluttelin. Kun vuoden jälkeen näin perheeni oli olo niin epätodellinen ettei mikään sana voi kuvata sitä. Hetken aikaa he katsoivat minua, päälläni sininen mekkoni ja pitkät valkeat hiukset jotka peittävät jo melkein puoli selkääni. Myöhemmin isäni sanoi, että jos äiti ja Iida ei ois ollu mukana, niin ei hän olisi tunnistanut minua koska näytin niin erilaiselta. Hetken päästä juoksin vuorotellen jokaisen haliin. Tuntuu, että niin paljon on muuttunut vuodessa, jokainen meistä oli muuttunut, paljon kaikkea on kerennyt tapahtumaan, mutta ei tuntunut, että siitä on vuosi kun olimme viimeksi nähneet. Illalla päätimme mennä ottamaan (muutamat) lasilliset kuplivaa heidän hotellin baariin, ja ei mennyt kuin hetki kun tuntui, että olisimme vain normaalilla lomamatkallamme. 

Suomesta sain kasoittain tuliaisia. Siskoni toi pyynnöstäni ison säkillisen lempi irttiksiäni, koska Aussi/Aasia karkit on ihan kuraa. Äiti ja iskä toivat salmiakkia, fazerin 70% tummaa suklaata (en oo muuten koskaan aatellut, kuinka erilaiselta fazerin suklaa maistuu kun kaikki muut suklaat!), viimeisen palan pakkasessa säilytettyä lemppari ruikkariani eli Sasun rosmariiniruis limppua, paketin lemppari paahteista näkkäriäni. Erittäin rakkaalta ystävältäni Vilmalta sain maailman ihanimmin kirjoitetun kortin sekä ikuisuus merkin tyttöjen ostamaan Nomination rannekoruuni. Äitin siskolta sain kasan hiustuotteita joilla saisin hoidettua nämä pitkät blondit haituvat astetta parempaan kuntoon. Kaiken lisäksi iskä päätti, että kun kerta on ruikkaria, niin pitäähän sitä saada lohta, ja kun hotellin aulabaarissa löytyi paketillinen kylmäsavulohta ja tanskalaista voita, voitte vaan arvata mitä söin koko illan. Ja voin kertoa, että lohi ja ruikkari ei oo koskaan maistunut yhtä mahtavalta. Onnekseni mukaan oli myös ilmestynyt kotiin jättämä Köpiksestä edelliskesänä ostamani takki, ikivanhat, mutta maailman ihanimmat korkeavyötäröiset Leviksen shortsit. Iida toi myös reissultaan Stokiksesta mustan maxihameen joka on aivan super ihana ja se on ollutkin melkein päivittäisessä käytössä.

Vuoden jälkeen perheen kanssa yhteen paluu ansaitsee
muutamat lasilliset skumppaa!

Koko reissun olen ihmetellyt sitä, että kuinka on mahollista, että en ainuttakaan vatsatautia ole saanut tai ollut sen pahemmin kipeä, niimpä kun illalla palasin hostellilleni ja rupesi vatsa kurnimaan siihen malliin, että koko seuraavan yön laatta lensi ja aika hujakkaan, en voinut kuin nauraa iroanialle. Tietenkin, tietenkin, eka kerta kun saan vatsataudin se on silloin kun nään perheeni ekaa kertaa vuoteen. Tietysti! Seuraava päivä menikin sitten porukoiden seikkaillessa Singaporen kaduille kun itse makasin heidän hotellin muhkeassa sängyssä toipuen vatsapöpöstäni. Jälkeenpäin arvelimme, että aiheuttajana saattoi olla äkkinäinen ruokavalion muutos. Melkein vuoden kun on syönyt kevyttä, lähes kokonaan maidotonta ruokaa, valkosta leipää ja aasialaisia nuudelikeittoja viimeset kolme kuukautta ja vaihtaa yhessä illassa ruisleipään, näkkäriin, loheen, puolella kilolla parmesaania maustettuun hummeririsottoon ja foie grahan, voi se olla kropalle ehkä pienimuotonen shokki. No mutta nyt ainakin tiedän, että kun tuun takas Suomeen, otan ruokavalion muutoksen ehkä vähän rauhallisemmin. 

Whitsundaysin turkoosia vettä ja hiekkakeräytymiä

Parin päivän päästä lensimme Brisbaneen. Olin yrittänyt varottaa porukoita, että ottavat lämpösiä vaatteita, koska myös Australiassa voi olla kylmä, mutta eihän kukaan voi kuvitella, että Australiassa voi olla kylmä, joten Brisbanen hyytävä tuuli ja ehkä +15 astetta tulivat jokseenkin järkytyksenä porukoille. Itse lähdin Byron Bayhin yön ajoissa ja verestin muistoja yöpymällä Arts Factoryssä, missä yövyin myös puoli vuotta sitten reilun kuukauden.

Aamulla menin Farmers markettiin ja ostin kassillisen ihania luomuja, lähituottajien tuotteita, niinkuin aina torstai aamusin tein kun olin Byronissa viimeksi. 

Seuraavat kolme päivää vietimme kierrelen ympäri Byronia, katsellessa auringonlaskussa surffaavia surffareita, shoppaillen, syöden kivoissa ravintoloissa, juoden siideriä ja viiniä, kerran sain Iidan jopa raahattua kuuntelemaan live musee legendaariseen The Northerniin. Sunnuntaina lähdimme minibussilla kohti Brisbanen lentokenttää, josta lyhyen lennon jälkeen saavuimme Hamilton Island. Hamilton on ainut kuuluisan Whitsundaysin saarista jossa on lentokenttä, ja se on myös eniten rakennetuin ja asutetuin saari, vaikka suurin osa saaresta on edelleen täysin sademetsän peitossa. Saari on tunnettu Australian luxus-lomasaarena, ja tämä ei jäänyt epäselväksi kun kävelimme jättimäisten huvijahtien kansoittamassa satamassa ja Ralph Laurenin kauluspaidat vilahtivat vähän väliä silmäkulmasta. Lentokentällä meitä oli odottomassa buggy eli golfkärry sekä nuori aussimies joka meidät kuljetti sanoinkuvaamattoman upealle kämpällemme.  Sieltä seuraavat viisi päivää katselimme ohi lipuvia purjeveneitä, huvijahteja ja täydellisiä auringonlaskuja suurelta terassiltamme viiniä juoden. Käytössämme oli myös infinity-uima-allas josta muutamana päivinä nautimme auringonlasku maisemista. Saarella kuljetaan pelkästään buggyillä ja saimme lomamme ajaksi itsellemmekin käyttöön yhden. Buggyt ja koko saaren rakennukset tuovat mieleen sim-kaupungin tai jonkun vastaavan kaupungin joka ei ole tästä maailmasta, ihan hullu fiilis kun kurvaat satamaan jonka tiet on kansoitettu pienillä erivärisillä golfkärryillä. Hamilton island- kuplaan upposi nopeasti, ja kun tuli aika jättää luxus asuntomme olimme varmoja, ettei olisi viimeinen kerta kun tulisimme vierailemaan tällä turkoosien vesien ympäröimällä, golfkärryjen kansoittamalla saarella. 

Maisemat Hamilton Islandin kämpän terdeltä
käsittämättömän turkoosille merelle

Golfkärry-kaupunki

Viimeisenä kohteena meillä oli Cairns, jossa tarkoituksena oli päästä maailmankuululle Great Barrier Reefille sukeltamaan purjeveneen kyydissä. Niimpä lyhyiden yöunien jälkeen, puoli kahadeksan aamulla Heidi, Coral Sea Dreaming laivan sukelluksen opettaja toivotti meidät tervetulleiksi, ja kun Australiassa ollaan eikä paperityöltä voi koskaan säästyä, ei edes venereissulle lähtiessä, lätkäisi käsiimme kaksipuoliset A4-paperit jotka saimme aluksi täytellä. Kun pieni laiva oli täyttynyt 12 hengellä, pääsi kaksi päiväinen veneretkemme alkamaan. Neljän tunnin, lievästi sanottuna kuoppaisen merimatkan ja kahden seasick- tabletin jälkeen alkoi vesi muuttua postikorttimaisen kirkkaan turkoosiksi. Heidi sekä laivan italialainen kokki Simone ankkuroivat meidät riutan viereen ja lyhyen briiffin jälkeen pääsimme vihdoin Heidin kanssa hyppäämään veteen ja tutkimaan Suuren valliriutan vedenalaista antia. Ja täytyy sanoa, että se oli kyllä aika vaikuttava. Päivä meni lähinnä kaavalla; sukellus, ruokaa, venepaikan siirto, sukellus, ruokaa, venepaikan siirto, sukellus, ruokaa. 

Hamilton islandin kämpän terde

Illalla katselimme veneestä auringonslaskua, ja dinnerin jälkeen pääsin vihdoinkin yösukellukselle jota olin odottanut jo kauan, koska viimeisen yösukelluksesta, Gili Tllä oli jo lähes vuosi aikaa. Niimpä yösukellus briiffin jälkeen Heidi heitti käsiimme taskulamput, ja minä, jenkkinainen, Simone, Heidi ja Iida joka pääsi myös laivalla sukelluksen makuun hyppäsimme veteen ja lähdimme suunnistamaan pimeässä kohti yöllisiä ihmeitä. Valitettavasta samaista planktonia jota oli mielinmäärin Gili Tllä, joka hohtaa piemeässä kun vettä liikuttaa, ei tällä kertaa löytynyt, mutta kuten viimekskin, vei ihmeellinen kokonaisvaltainen rauhan tunne mukanaan. Hienointa yösukelluksessa ton upeen rauhan tunteen lisäksi on se, että kaikki pienet mereneliöt alkavat liikkumaan yöllä, ja näet asioita mitä ei päivällä kaiken suuren vallatessa näyttämön kiinnitä huomiota. Ehkä siistein mitä nähtiin, oli Heidin löytämä mini mustekala, ja se oli oikeesti erittäin mini, noin puolet pikkurillinkynnestä. 

Be happy, smile and live your dream!

Reissun toinen ja viimeinen päivä meni aamulla aikaisin heräilyyn, herkullisen aamupalan jälkeen teimme aikaisen aamusukelluksen, vaihdoimme veneen paikkaa, söimme aikaisen lounaan/ lämpimän aamupalan, ja teimme viimeisen sukelluksen. Pari päivää meni hujauksessa ja enää oli paluumatka jäljellä. 

Hamilton islandin satamassa kuuntelemassa
livemusaa

Viimeiset päivät lomaa vietimme Cairnsin keskustasta n. tunnin ajomatkan päässä sijaitsevalla Trinity beachillä, upeassa merinäköala asunnossa. Laskimme, että itse terassi oli jo isompi kun Iidan koko asunto! 

Hamilton island 

Kolme viikkoa menivät järjettömän nopeaa ja ennen pitkää oli jo viimeinen ilta. Täytyy myöntää, että olin ajatellut, että kun meijän perheen lämäsee yhteen 24/7 kolmen viikon ajaksi, vuoden erossa olon jälkeen, olisi tuloksena lievästi sanottuna kaaos, niin kun aina normaalisti jossain vaiheessa kun meijät kaikki heittää yhteen pataat, ja kolmen viikon jälkeen olisin enemmän kun valmis taas reissaamaan yksin. No, kai se sitten kertoo siitä, että itse kukin on tasollaan kasvanut ja muuttunut, mutta kuten viimeisenä iltana keskustelimme porukalla, ja isäni kanssa puhelimessa pari päivää sitten, oli jokaisen mielipide, että oli tämä reissu ehdottomasti paras perhe reissumme, kaikista lukuisista lomista mitä olemme ikinä tehneet. Ei ollut kaaosta, ei ollut hässäkkää, ei draamaa, puhtaasti toistemme seurasta nauttimista, hetkessä elämistä ja jokaisesta hetkestä nauttimista. Kun tuli aika sanoa hyvästit, noh, sanon vaan, että eivät olleet maailman mukavimmasta päästä eikä kukaan tainnut säästellä kyyneleitä. 

Suuren koralliriutan vedenalaista maailmaa

Sukelluksen opettaja, Skottilainen
Heidi avaa purjeita

Tunnen, että vaikka olemme aina olleet erittäin yhtenäinen perhe, toi tämä reissu meitä kaikkia jollain eritasolla entistä lähemmäksi toisiamme. 

Hyvästien jälkeen ja isäni kanssa pari päivää sitten puhutun tunnin puhelun jälkeen tajusin entistäkin

Mahtava laiva henksu; Simone ja Heidi

vahvemmin kuinka onnellinen ja onnekas olen perheestäni ja rakkaudesta joka meillä sen sisällä on. Liian monesti asioita pitää itsestäänselvinä, varsinkin ne jota sinulla on aina ollut, ja ainakin minusta tuntuu, että perhe on ollut yksi niistä asioista. Kuten sanotaan, täytyy mennä kauas, että näkee lähelle. Ja itselleni ainakin hetki jolloin tämän tajusin täydellä sydämellä oli kun sanoin hyvästejä tuolloin aamuyön tunneilla. 

Night dive!!

Tietenkin olen aina tiennyt, että vanhempani tietävät, ettei reissaaminen ole mitään yhtämittaista lomailua, luxus kämpissä chillailua ja uima-altaalla päivästä toiseen makoilua, mutta ennen kun sen näkee itse ei sitä voi ymmärtää. Nyt kun he itse tulivat tänne ja saivat edes pientä kuvaa ja pystyin selittämään asioita, ymmärtävät he aivan eri tasolla valintaani ja kunnioittavat mitä teen. Kun puhuin isälleni puhelimessa toissa päivänä, valittelin sitä, että kuinka tiedän, että mitä varmasti vähintään kaksi kolmas osaa ihmisistä ketkä tietää, että olen reissussa ajattelee, että chillailen vanhempieni rahoilla luxus kämpissä tekemättä töitä puoleentoista vuoteen,  ja kun kuinka kukaan ei koskaan tule ymmärtämään millaista reppureissaajana matkustaminen on. Isäni sanoi, saaden minut nauramaan, että älä huoli, että ainakin he ymmärtävät nyt paljon paremmin mitä teen, ja kuinka moni ei edes saisi heitettyä 26kg rinkkaani selkäänsä saatika kannettua sitä metriäkään. 

Koska reppureissu elämä on kaikkea muuta kuin mitä aijemmin luettelin. Se on kymmeniä, ja taas kymmeniä tunteja bussissa istumista. Kilometrejä kävellen etsien majapaikkaa yöksi, painavan rinkan hiertäessä selkää, kun hiostava ilma liimaa paitasi selkääsi. Täydellistä epävarmuutta tulevasta, epävarmuus töistä, rahasta, sekä kaikesta muusta mikä on lähestulkoon itsestäänselvää kotona. Se on senttien laskemista, se on miettimistä voitko hemmotella itseäsi syömällä jäätelön tänään kun voisit käyttää rahan huomenna kohti seuraavaa viikkoa varten tehtävään ateriaan. Miettimistä viitsiikö syödä lämmintä ruokaa tänään, kun voisi venyttää penniä vähän pidemmälle. Se on lukuisia kuppeja 0,5dollarin kuppinuudeleita ja kymmeniä likaisia, vastenmielisiä kiehuvan kuumia jaettuja hostellihuoneita. Se on samojen, nukkavieruiksi muuttuneiden vaatteiden käyttämistä kerrasta toiseen. Se on itsestäsi 100% vastuussa olemista; jos et osta bussilippua, ei kukaan tule ja osta sulle lippua, tai jos et hae töitä, ei kukaan niitä sinulle tarjoa. Ja kuten ainakin itselläni, se on jokaisen ikinä säästämäni pennin käyttämistä, siihen pisteeseen, että pankkitilin luku näyttää pelottavan lähellä nollaa. 

Cairnsin peittävät sademetsät

Mutta kaikki tämä on hinta siitä, että todella elät elämääsi, näet, koet, tunnet ja teet niin paljon, että et olisi koskaan voinut kuvitella tekeväsi koko elinikänäsi. Vuoden jälkeen olen nähnyt 8 eri maata, tavannut tuhansia upeita ihmeitä, saanut lukuisia uusia ystäviä ympäri maailmaa, kokenut lukuisia eri kulttuureita. Olen suorittanut kaksi sukellus sertifikaattia, sukeltanut Suurella Valliriutalla, katsonut maailman kuuluisinta uuden vuoden ilotulitusta Sydney Harbour Bridgen alla. Kerännyt viinirypäleitä viinitilalla, ratsastanut kenguruiden ympäröimänä Australian punahiekkaisessa outbackissä auringon laskiessa. Olen oppinut laosia, khemeriä ja vietnamia, nähnyt yhden maailman monesta ihmeestä; muinaisen Anghorin temppelikompleksin. Vaeltanut sademetsässä jossa käyneitten länsimaalaisten määrä on laskettamissa kahden käden sormilla ja tehnyt roadtripin hyvän ystäväni kanssa läpi Australian east-coastin. Eikä matka ole vielä lähelleenkään lopussa, jos se koskaan oikeasti loppuu. Edessä on vielä Uuden-Seelannin luonnon ihmeet, jättimäinen Jenkkilä sekä Britit. Tässä vain muutama ensimmäisenä mieleentuleva asia, minkä takia, en koskaan, ikinä vaihtaisi sekunttiakaan reissun päällä kulutetusta ajasta, taikka ottaisi senttiäkään takaisin, kaikesta stressistä, vaikeuksista ja huonoista hetkistä huolimatta, koska se on kaiken tämän arvoista. Mutta en odota, ettäkö monikaan ihminen ymmärtäisi mitä olen kokenut, koska et koskaan voi ymmärtää jos et näe ja koe tätä itse.

Ei maisemat olleet Cairnsin Trinity Beachillakaan
yhtään sen huonommat

Niimpä jos koskaan, ikinä mietit, pitäisikö sinunkin, niin ota elämää niskasta kiinni, heitä yhteiskunnan odotukset nurkkaan ja lähde kokemaan ja näkemään tätä ihmeellistä maailmaamme, joka on vain lyhyen lentomatkan päässä.  

Parin viikon päästä olen jo Uudessa-Seelannissa ja on jotenkin hullua tajuta kuinka lopussa reissuni on jo. 4,5 kuukauttahan tuntuu ikuisuudelta jos elää normi elämää tai lähtee normi lomalle, mutta kun on elänyt reissuelämää yli vuoden, tuntuu tuo aika viikolta. Vaikka kuinka yritän elää hetkessä parhaan kykyni mukaan, en voi olla miettimättä Suomeen paluuta ja panikoida mitä teen kun pääsen Suomeen, koska minulla ei ole todellakaan pienintäkään hajua. Kuten Vietnamissa ollessani totesin Oscarille, että luulin, että kun tuun reissaan niin saan jonkinlaisen valaistumisen ja tajuan mitä mun on tarkotus tehä elämälläni. Päinvastoin nyt tuntuu, että olen entistä sekavammissa fiiliksissä kun lähtiessäni, se ei tosin johdu siitä ettenkö tietäisi mitä haluan, vaan siitä, että täällä tajuaa kuinka monta vaihtoehtoa ja mahdollisuutta maailmassa on, kuinka paljon olet kykenevä tekemään, mutta vain yksi elämä aikaa tehdä kaikki se mitä haluaa. 

Joten nyt tämä tyttö lähtee jatkamaan metsästystä, ehkä vielä joku päivä löydän sen mitä minun on tarkoitettu tehdä...  

                                       Siihen asti, do not just dream, but live your dream!

Vietnamese coffee and hundred different sorts of noodles, perfect diet?

Hoi An

Da Lat

Hoi An 

Hoi An 

Hanoi

Sapa

Kulunut kolme viikkoa tuli vietettyä Vietnamin maaperällä, kolmeen viikkoon kerkeää ahtamaan mm. kaiken tämän:

Vietnamilainen sleeperbus

• 67 tuntia bussissa
• 3000 km 
• 6 kaupunkia
• Ainakin 30 kuppia vietnamilaista kahvia 
• Kymmeniä 20sentin "fresh homebrew" bisseä 
• Ainakin 15 uutta kaveria ympäri maailmaa 
• Lukemattomia kulhoja erisorttisia nuudeliannoksia
• Jälleen fyysisesti pankkitili muutama satanen köyhempänä, mutta henkinen pääoma jatkaa kasvuaan

Tässä muutama huomio Vietnamista/vietnamilaisita joihin olen kolmen viikon aikana kiinnittänyt huomiota; 

 

• Pienet muoviset tuolit ja pöydät, vielä kolmen viikon jälkeenkään en ole yhtään sen selvemmillä vesillä asian suhteen, näissä jakkaroissa ei ole mitään mikä tekisi niistä mieluisan istuttvan, ainut järkevä selitys näyttää olevan, että ne on käytännöllisiä kerätä pois ja menevät pieneen tilaan. Jos satut löytämään katukeittiön missä pääset syömään istuen tuolilla missä on selkänoja, olet varsin onnekas, kahvin juonti kojuista puhumattakaan!

Street kitchen

• Baareissa/kahviloissa tarjotaan lähes aina sivulla kuorellisia auringonkukansiemeniä, mutta se miksi niitä syötäessä kuoret pitää sylkeä lattialle esim. tuhkkupin sijaan on jälleen täysin mysteeri minulle?! Useasti täällä näkee paikallisia kahvikupit käsissä auringonkukan siemeniä mutustaen, pöydän ympärillä keoittain aivan kuin kymmenpäinen lintuparvi olisi juuri liitänyt suurelta juhla illiselta! 

• En tiedä tunnetaanko Vietnamissa käsitettä autokoulu ja liikennesäännöt, mutta jos yksikään vietnamilainen on joskus kuullut niistä, on se ilmeisesti mennyt toisesta korvasta sisään, toisesta ulos perjaatteella! En ole eläessäni nähnyt missään yhtä kaoottista liikennettä kun Vietnamissa, Bangkokin ruuhkaisat kadutkin tuntuvat varsin organisoiduilla Vietnamin katuihin verrattuina... Pahin liikenne on ehdottomasti ollut Hanoin vanhassa kaupungissa, varsinkin yö markkinoiden aikaan. En voi sanoa, että olisin koskaan pelännyt ylittää tietä, mutta kun ensimmäiseksi saavuin keskelle Saigonin kaoottista liikennettä, ei kyllä pelolta voinut välttyä! Vietnamilaisten käsitys turvallisuudesta on suurta risteyttä lähestyessä pitää torvea pohjassa puolisen minuuttia, painaa kaasu pohjaan ja toivoa, että jokainen auto ja skootteri kuulee tulosi, etkä ole sekuntia myöhemmin pannukakkuna massiivisen Land roverin kyljessä... 

• Kuten jokaisessa maassa, myös Vietnamissa, täällä ehkä vielä vahvemmin kuin muissa käymissäni SE-aasian maissa, kaiken sortin taxi kuskit, oli ne sitten skootteri, auto tai riksa taksikuskeja, ovat totaalinen pain in the ass. Olen ottanut tavakseni leikkiä, että he eivät ole edes olemassa ja kävellä heidän ohitseen vahvasti heidät ignooraten, mutta sehän ei näitä jääräpäisiä miehiä lannista. Jos ei normaali puhe/huuto tunnu toimivan, päästään vaiheeseen jossa meikäläisellä erittäin nopeasti katkeaa taksikuskeille varattu jo valmiiksi erittäin lyhyt ja kireä lanka päässäni ja päädyn puremaan poskeni sisäpuolta, etten huuda jotain erittäin sopimatonta näille maanvaivoille. Se osa on se kun he päättävät, että jos puhe ja huuto ei toimi, niin ehkä turistit toimivat kuin koirat; jospa viheltäminen tai käsien yhtään läpyttäminen olisi avain asiakkaan saamiseen! Joka kerta kun tähän vaiheeseen päästään, olen vähällä huutaa heille, että jos et ole huomannut, niin en ole mikään koira, ja jos haluat viheltämisen toimivan, ehkä voisit ostaa itsellesi pienen puudelin jolle voit viheltää ja läpyttää käsiäsi juuri niin paljon kun lystäät. Tähän mennessä olen kuitenkin onnistunut pitämään suuni kiinni, mulkaisemaan heitä ilkeimmällä ilmeelläni jonka saan naamalleni väännettyä ja kirottua heidät päässäni. En tiedä miksi tämä saa minut niin raivon partaalle, mutta koen viheltämisen huomion saamiseksi erittäin alistavana, ja mielestäni se kertoo kyseisen henkilön käsityksestä kohdella naisia. Kuten normaalisti, luultavasti totaalisesti ylianalysoin tilanteen, ja kuskit tekevät vain kaikkensa saadakseen edes yhden asiakkaan suuren kilpailun keskellä sen enempää miettimättä.

Paikallisia yliopisto opiskelijoita Saigonissa

•  Suurin osa vietnamilaisita joihin olen tutustunut ovat erittäin ystävällisiä ja mukavia ihmisiä, erityisesti nuoriso, mutta monet paikalliset (erityisesti vanhemmat kansalaiset) tuntuvat miettivän mitään muuta kuin rahaa, dollarin kuvat silmissä juoksevat turistien perässä, ja jokaisessa mahdollisessa tilanteessa yritetään turisteilta riistää aivan järjettömiä summia mitä typerimmistä asioista. Toisin kuin (mielestäni muissa SE-aasian maissa), aivan kaikesta, myös ruuasta, tinkiminen on enemmän sääntö kuin poikkeus täällä Vietnamissa. Jos haluat selvitä pienellä budjetilla, myös välttämättömyys. Tässä hyvä esimerkki; menin eräänä päivänä syömään erääseen katukippolaan jossa lukemani mukaan löytyy Hanoin paras Bun Cha. Sen verran edistyksellinen kuppila oli kyseessä, että löytyi printattu ruokalista josta löytyi hinta ainoalle kuppilassa tarjottavalle ruokalajille. 65 000VND! Katsoin tarjoilijaa kulmat kohoten "seriously?!", ennen kuin kerkesin edes alkaa tinkaamaan naurettavasta riisto hinnasta, sanoi ruokalistaa pitelevä tarjoilija hieman hys hys äänellä (viereisessä pöydässä oli ilmiselvästi ryhmä aasialaisia turisteja) että, "okey, okey! 35 000 for you!" Melkein naurahdin ääneen. Loppuenlopuksi päädyin maksamaan 45 000, koska jauheliha "pihvien" sijaan otin taskurapukevätkääryleitä. Eihän se ole typerä kuka pyytää, vaan se joka maksaa. Tämä tuntuu olevan erittäin yleinen käytäntö, varsinkin jos päädyt syömään paikallisten suosimaan street food kuppilaan lähellä turistien kansoittamia aluita. 

• Niimpä pieni vinkki sinulle jos koskaan päädyt visiitille Vietnamiin; aina ennen kun tilaat, kysy annoksen hintaa ja tinkaa! Koska jos satut unohtamaan tämän ja rupeat neuvottelemaan annoksen hinnasta sen jälkeen kun olet syönyt (kuten kerran itse unohdin Sapan ruokamarketilla ja päädyin maksamaan luultavasti 25 000 arvoisesta nuudelikeitosta josta söin vain pienen murto-osan kun sattui myös olemaan pahin Vietnamissa syömäni annos, 40 000! Ja let me tell you, vaatimattomasta aamupalasta, se on aika perkeleesti), on turha odottaa, että olisi myyjällä minkäänlaista joustoa hinnan suhteen, luultavasti pyytää sinulta vielä 5000 lisää kaupan päälle. Jos vaivaudut edes hieman tinkaamaan, voit helposti saada lähes puolet alkuperäisesti pyydetystä hinnasta pois. Ja tämä pätee aivan kaikkeen, kuten muuallakin Aasiassa. Kuten esimerkiksi Sapassa paikalliset heimo naiset jotka yrittivät koko ajan myydä tekemiään käsitöitä pyysivät pienestä kirjaillusta lompakosta 100 000VND. Nauroin makeasti ja lähdin harppomaan eteenpäin. Kuten odotettu, juoki nainen perääni ja kysyi mitä maksan. Sanoin, että maksaisin 10 000. Hän katsoi minua hieman loukkaantuneena ja piti luennon miten he ovat nähneet vaivaa käsin tehtyään kaiken plää plää plää... No loppuenlopuksi maksoin lompakosta kohtuullisen 20 000 (1USD, 0,80€). Eläkä koskaan tee virhettä, että näytät todella haluavasi tuotteen, koska jos erehdyt tekemään tämän virheen, peli on totaalisen menetetty. Niimpä pokeri naama päälle ja tinkaamaan! 

Hengensalpaavan upeat maisemat Sapassa

Vaikka tähän saakka usea huomioni on ollut asteen negatiivinen, en suinkaa sano, etten tykkää Vietnamista! Vietnami on ehdottomasti yksi kauneimmista, monipuolisimmista maista joissa olen käynyt. Ruoasta ja kahvista puhumattakaan! 

Tästä päästäänkin sopivasta lempiaiheiseeni; ruoka&juoma. Malesiasta lähdettyäni jäin haikein mielin ajattelemaan malesialaista ruokaa, koska se muodostui ehdottomasti yhdeksi suosikki ruokakulttuureistani tähän mennessä (vielä Vietnamin jälkeenkin). Odotetusti, ja kuten jokainen ihminen tuntuu hehkuttavan, ei vietnamilainn ruoka pettänyt! Täysin erilainen ruoka kulttuuri kuin Malesiassa, vietnamilaisessa keittiössä pääosassa ovat nuudeli, tuoreet yrtit (ja niitä kytetään paljon!) ja hiilillä grillattua possua tunnutaan oikeutetusti tungettavan joka paikkaan, oli se sitten aamupala, lounas tai dinneri. 

Jos yksi annos vietnamilaisesta ruokakulttuurista valita
olisi se tämä; Cau lau

Tässä loppu päätelmiä vietnamilaisesta ruoasta ja juomasta ympäri Vietnamia;

• Ensimmäinn käymäni maa SE-aasiassa jossa ruokalajit riippuvat täysin siitä missä päin maata olet. Monet ruokalajit ovat kyseisen alueen erikoisuuksia, ja kun yrität löytää niitä muualta päin Vietnamia, jäät tyhjin käsin. Niimpä kun käyt eripuolilla Vietnamia, maista maakunnan erikoisuuksia, koska et luultavasti saa toista mahdollisuutta. Esimerkiksi Hoi Anin erikoisuutta Cau Lau on aivan turha yrittää löytää mistään muualta (olen yrittänyt viimesen viikon metsästää Hanoista ja Sapasta ehdotonta suosikki nuudeliannostani, mutta etsinnät ovat jättäneet minut edelleen tyhjin käsin)

Best Pho bo in Saigon 

Making of fresh sprinrolls

• Myös ruoanteko tavat vaihtelevat täysin riippuen missä päin maata olet. Esim. jos tilaat Banh Mi patongin Hanoissa, älä odota saavasi leipää samoilla täytteillä kun etelässä Ho Chi Minh cityssä. Tai jos tilaat niinkin yleisen ruoan kuin Pho bo (Vietnamin kansallis ruoka nuudeli-liha keitto), Hanoissa HCMC Phon tuhdisti lihaisa, tumma liemi on täysin kirkas ja syvän lihaisan maun sijaan on keitto paljon raikkaamman ja kevyemmän makuinen. Pohjoisessa myöskin harvoin keiton ohella tarjotaan lautasellista ituja, minttua ja limeä kuten etelässä, pohjoisessa sen sijaan saatat saada lautasellisen sekalaisia yrttejä, keitto on viimeistelty suurella määrällä ruohosipulia, mutta idut loistavat täysin poissa olollaan, itse kun satun olemaan suuri itu-addikti, on se suuri harmi. 

Vietnamilainen suolainen pannukakku; Banh Xeo

• Kuten eräs paikallinen minulle totesikin erään kerran; älä mene hienostuneisiin kahviloihin saadaksesi hyvää vietnamilaista kahvia. Sen sijaan mene istumaan paikallisten sekaan nilkan korkuisille muovijakkaroille tien pieleen ja olet taattu saavasi parasta ja halvinta jääkahvia,  kaiken lisäksi sinulle todennäköisesti tarjotaan ilmaiseksi vielä kupillinen paikallista vietnamilaista jääteetä, jolla voit huuhdella super vahvan kahvin maun suustasi. 

Kahvilla Da Latissa

• "Tuore" olut on halvempaa kuin vesi. Tämä mieto vietnamilainen versio löytyy niin törkeen halvalla, että jos haluaa jotain alkoholipitoista juoda enemmän kuin yhden,  on tämä ehdoton ykkös budjetti vaihtoehto. Vaikka et normaalisti bisseä joisikaan, löydät luultavasti jossain vaiheessa reissuasi itsesi hörppimässä tätä halvimmillaan jopa 0,15€ irtoavaa huurista pienillä muovijakkaroilla istuen ja auringonkukan siemeniä syöden (kuten itse löysin, usempaan otteeseen) Miksi valita pullo olutta kun voit samalla hinnalla juoda kymmen lasillista tätä tuore versiota?! 

More coffee...

Ylivoimaisesti paras Vietnamissa nauttimani jääkahvi

Hyvänä kakkosena tulee tämä lasillinen..

Vaikka et ole kahvin juoja, et voi olla maistamatta kuuluisaa vietnamilaista kahvia. Hetki sitten luin jostain, että yllättävästi Vietnami on maailman toiseksi suurin kahvintuottajamaa heti Brazilian jälkeen, joten kahvia ei suinkaan oteta kevyesti. Vietnamilainen kahvi ei suinkaan tarkoita vain vietnamilaisia kahvipapuja, vaan kahvilla on oma erityinen suodatus tapansa. Se ei ole nopein tapa tehdä kahvia, joten varusta itsesi kärsivällisyydellä. Lopputulos kuitenkin palkitsee odotuksen! Erityinen kahvinsuodatin laitetaan sopivan pienen kupin päälle, jossa on jo pohjalla reilu määrä ihanan makeaa kondensoitua maitoa. Puruja kahvin suodattimessa painetaan hieman tiukempaan pienellä suodattimella ja kuuma vesi kaadetaan päälle. Sitten täytyy enää kuin odottaa. Kun kaikki vesi on valunut kuppiin (mikä voi kestää parista minuutista jopa kuuteen), sekoitetaan maito ja kahvi sekaisin. Lopputuloksena on 

lähes sulatettua supertummaa suklaata muistuttava ihanan paksu ja täyteläinen, makea, mutta todella vahva kahvi. Kahvista on monia variaatioita kuten Hanoista löydettävä erikoisuus,  jossa kahvin päälle on vispattu silkkinen marengin omainen vaahto kanamunasta ja kondensoidusta maidosta, tai vaikka hieman hapan kahvi jugurtin kera. Itse kuitenkin valitsen useiten perinteisen version jäiden kanssa. Itse tykkäänkin melkein paremmin tästä kylmästä versiosta kuin kuumasta. Tietenkin kun menee siitä että on juonu koko elämänsä aikana varmaan viisi kuppia kahvia siihen, että juo ainakin kaksi päivässä,  osoittaa vatsa pientä protestointia, mutta tämä kahvi on vain jotain niin addiktoivan hyvää, että kerran kun sitä maistaa, ei ole paluuta entiseen! Ostinkin itselleni kotiinviemisiksi vietnamilaisen kahvinsuodattiminen (kuten myös ystävälleni Katielle, jonka pudotan hänelle kun Britteihin asti pääsen) sekä pari pussillista kahvia. Yksi mieleenpainuvimmista muistoista onkin kaupungeissa kahviloiden tai kahvipapuja myyvien putiikkien ohi käveleminen ja mieletön aromi joka tuli paahdetuista pavuista, pieni aamusumu ja heräilevät kadut. Unique!

Fresh spring rolls

Hanoi

Vietnamilaisessa ruoassa on niin paljon eri variaatioita vaikka pääosassa onkin usein nuudelit ja nuudelikeitot, ettei siihen voi ihan heti kyllästyä, itselle kuitenkin muodostui selkeitä suosikki annoksia. Laskin juuri, että kolmen viikon aikana kaikista ruokailustani söin riisi pitosen safkan kolme kertaa, kaksi niistä viimeisen kahden päivän aikana (tuli myös huomattua, että riisi pitää kylläisenä huomattavasti pidemmän ajanjakson kun nuudeliruoat. Ja yksi syistä oli, että nuudeli nyt vaan on dominoiva osa vietnamilaista ruokakulttuuria. Tässä muutamia omia suosikkeja niin ruoasta, juomasta kuin vaan suosikki paikkojani ympäri Vietnamia;

• Kuten aikaisemmin puhuinkin, ruoka vaihtelee ympäri maata radikaalisti. Kuten myös tilanne on Banh Min kohdalla. Mielestäni parhaat versiot tästä ranskalais henkisestä lihalla, pikkelivihanneksilla, korianterilla, chilillä ja pateella täytelystä patongista löytyi Ho Chi Minh Citystä. Pohjoisessa ei käytetty korjanteria ja patongit oli enemmän liha pitoisia, kuin etelässä, joten oma suosikki oli etelän versio.

• Mainitsin myös erovaisuuden Pho Bo, nuudelikeitossa, ja kuten Banh Mi, lötyi oma suosikki Phoni Ho Chi Minh citystä. Täällä keiton päälle heitetään herkullista, tuhtia lientä ja päälle voi maun mukaan pinota keoittain minttua, korianteria ja ituja, nam! 

Bi. cycle up coffee

Sympaattinen Bi.Cyckle up

• Paras kahvilassa tehty kahvi löytyi mielestäni ehdottomasti 9h päästä Ho Chi Minh citystä, nimittäin Da Latista. Ja erityisesti pienestä ainutlaatuisesta kahvilasta nimeltään Bi. cyckle up coffee. Täällä kahvin ohella kuulet pehmeää, helppoa musiikkia ja jos kahvi ei riitä, kokeile ihmeessä super herkullisia smoothieita, kuten vihreä mango- minttu tai passionhdelmä, jotka sekoitetaan talossa tehdyn yougurtin kanssa. Kaikista parhain oli kuitenkin Hoi Anissa pienellä muovi tuolilla kyykkien kadun varressa jossa vanha nainen teki taianomaisen hyvää jääkahvia. Huonoin ja kallein kahvi tuntui löytyvän Sapasta, jossa en kolmen pöivän aikana saanut ainuttakaan mainitsemisen arvoista kahvia, joko oli kitkerää, laihaa, vetistä tai liian makeaa. Kahvi kulttuuri Hanoissa on valtamassa mittakaavassa, ja täältä löytyy myös super hyvää kahvia. Hanoissa kulutinkin aikani istumalla pienissä kuppiloissa hörppien herkullista kahvia ja lukien. 

Elämäni parhaat ribsit, Hanoi

• Hanoin paras katu , en tiedä onko mahollista sanoa lempikatu suurkaupungista, mutta omakseni ilman pientä epäilystäkään Hanoissa täksi muodostui Pho Nguyen Huu Huan. Tällä loputtomuuksiin jatkuva leveä tie on varustettu rinta rinnan kahviloilla josta saat sopuhintaan vietnamilaista kahvia mukavassa ilmapiirissä. Voit jop löytää kahvilan jossa voit hörppiä kahvisi selkänojan omaavassa tuolissa! Tähän tielle tullaan nimenomaa kahvia varten, jos yrität löytää ruokaa, eniten mitä löydät on auringonkukansiemenet, muutama ruokaakin tarjoava kuppila on joukkoon kuitenkin eksynyt. Itse tukikohdakseni muodostui pienellä parvella, mukavalla chillout musiikilla ja skandinaavisella sisustuksella varustettu Diiing& Drink. Henkilökunta puhuu englantia ehkä kahden sanan voimin, mutta palvelu on ystävällistä, ja kun tiedät, että Cap he sua da on vietnamilainen kahvi maidolla, et paljoa muuta tarvitsekkaan. 

• Hanoi on ehdottomasti oma suosikkini jos täytyy valita sen ja Ho Chi Minh Cityn välillä. Kuten luin jonkinaikaa sitten jonkun sanoneen "Hanoi on suuri kaupunki,  mutta pienen kylän fiiliksellä". Vanhan kaupungin pienten sokkeloisten kujien ansiosta tosiaan kaupungilla on pieni kylämäinen fiilis. Ja täältä löydät autenttisia halpoja ruokapaikkoja ja kahvia joka kulmasta.

Making of spring rolls at Sleep in Dalat- hostel

• Sac Lo homestay, Hoi Anissa oli oma suosikki majoitus paikkani. Huolimatta kivikovista sängyistä (veikkaan, että lattialla olisi ollut pehmempi nukkua) tykkäsin tästä uudesta kotimajoituksesta parhaiten, aamupala oli herkullinen, omistajat olivat super ystävällisiä, tapasin pari mahtavaa ihmistä joiden kanssa päädyin viettämään loppu aikani Hoi Anissa. 

BBQ

• Sleep in Dalat Da Latissa on myös mainitsemisen arvoinen, täältä löytyin super hyvä aamupala, mahtava omistaja, mukavat sängyt ja mahtava porukka kanssa matkustajia.

•  Bun cha, eli hiilillä grillatut jauheliha pihvit, joita uitetaan maukkaassa valkosipulisessa liemessä yrttien, nuudeilden ja pikkeleitten kanssa on yksi suosikki vietnamilaisista ruoista, erittäin maukas se on erityisesti aamupalaksi.

• Cau Lau, ehdottomasti kaikista vietnamilaisista ruoista lempparini. Se on siis paksuja, hieman sitkeitä nuudeleita, pohjalla hieman törkeen maukasta happaman suolasta lientä, päällä erinäisiä yrttejä, salaatteja ja ituja sekä super maukasta pehmeää porkbellyä, kaiken kruunaa crispit "sipsit". Tietenkin Cau Lao on Hoi Anin erikoisuus, mikä tarkoittaa, että sitä on aivan turha yrittää löytää mistään muualta. (Olen nimittäin yrittänyt, tuloksetta) Spesiaalin tästä annoksesta tekee myös siihen käytettävät nuudelit. Niihin nimittäin käytetään vettä Hoi Anin kaivoista. Jos siis koskaan päädyt Hoi Aniin maista näitä nuudeleita! 

Karma watersin super herkku vege burgeri

• Karma Waters Hoi Anissa on aivan super vegaani ravintola. Kävimme sielä Oscarin ja Ulin kanssa kaksi kertaa kahden päivän aikana, itse kävin vielä kerran enemmän. Tofu-sieniburgeri pihvit ovat super hyviä mahtavan vegaani burgerin sisällä. Myös tulinen ja fressi tofu-vege salde oli aivan huippu hyvä. 

Lunch at Karma waters with Uli and Oscar

Vietnamin osuus oli siis kaikkiaan erittäin onnistunut, tykästyin maahan kovasti. Erityisesti Da Lat oli omaan makuuni mukavan vuoristoisen vilpakan ilmaston ja alppimaisten maisemien vuoksi. 

Multi tasking!  

Tapasin myös älyttömän monta uutta ihmistä, joista muutaman kanssa päädyin viettämään enemmänkin aikaa. Da Latissa tapasin Susanin jonka kanssa tapasin vielä myöhemmin Hanoissa ja Sapassa. Hoi Anissa taas tapasin saksalaisen Ulin ja seuraavana päivänä Oscarin, joiden kanssa vietimme pari päivää. Jossain vaiheessa matkustamista (ainakin nyt 11kk jälkeen) vaikka kuinka on ihanaa tavata uusia ihmisiä ja saada kavereita, rupeaa joskus samojen asioiden jauhaminen uusien ihmisten kanssa olemaan raivostuttavan tylsää; mistä tulit, mihin meet, kauan matkustat, etc. Silloin mitä mahtavin fiilis onkin kun aina silloin tällöin satut tapaamaan ihmisen kenen kanssa ensimmäiset puheen aiheet matkustamiseen liittyviä, vaan normaaleita puheenaiheita joita tulee tavallisessa elämässä kavereiden kanssa jutskattua. Näin kävikin kun tapasin Saksalaisen Oscarin joka aloittaa opiskelut Lontoossa syksyllä. Rupesimme kiivaasti juttelemaan rinkoistamme (koska hän oli ehkä kolmas ihminen 11kk aikana kellä olen nähnyt saman rinkan kuin omani), josta aiheet jatkuivat seuraavan parin päivän aikana polittisiin asioihin sekä kaiken maailman yhteiskunnallisiin aiheisiin. Enkö todellakaan päässyt mielipiteistäni läpi helposti myötäilyllä, vaan käsittelimme asioita monesta näkökulmasta ja saikin minut miettimään monia asioita uudelta kannalta (hän menee Lontooseen opiskelemaan politiikkaa, filosofiaa joten ei mielipiteitä ja tietoa puuttunut...). Tiemme erkanivat paria päivää myöhemmin kun Uli ja Oscar lähtivät etelään, Da Latiin ja itse taas kohti pohjoista ja Hanoita. Oscarin näen kuitenkin kun vaan Lontooseen saakka pääsen. 

Yummy lunch with Susan

Näin yhdentenätoista kuukautena reissua olen ekaa kertaa huomannut itsessäni kunnolla tätä paljon puhuttua matkaväsymystä. Matka väsymyksellä en siis tarkoita, että tekis mieli tulla kotiin taikka ois ikävä kotiin. Niimpä siis olen ollut loputtoman laiska menemään mihinkään nähtävyyksille/järjestetyille reissuille tai ylipäätään tekemään kauheesti muuta kuin lukemaan ja juomaan kahvia. Matkaväsymys on kun ei enää jaksa nähdä mitään uutta, innostua yhdestäkään temppelistä tai muusta nähtävyydestä, jolloin kirja, kahvi ja pelkkä kahviloissa maleskelu ovat parhaita ajan kuluttajia. Itsellä on myös tullut tämän lisäksi aivan liian helposti asioihin ja ongelmiin turhautuminen ja matkustamisen täydestä vapaudesta tulee taakka ja ainut asia mitä toivon on, että kerrankin ei tarvisi itse päättää joka ikistä asiaa, hoitaa kaikkea itse vaan joku tekisi edes jotain pientä eteeni.

Seuraavana horisontissa kuitenkin siintää Laos ja aina uuden maahan mentäessä uusi into täyttää mielen. Innolla siis jälleen uusia seikkailua odotellessa! 

Aasia seikkailuja olisi jäljellä enää 6 lyhyttä viikkoa, ennen kuin tapaan perheeni Singaporessa, ja täytyy sanoa, että vaikka koti-ikävästä en ole kärsinyt viimeiseen puoleen vuoteen, odotan super innoissani kunnes näen heidät ja pääsen näyttämään Australian upeita paikkoja heille, jippiajei! Ja tietty myös siitä faktasta olen innoissani, että Iida on luvannut tuoda suomalaisia irttiksia (!!) mulla, muutama kotiin jätetyn vaatteet ja ehkä sieltä hyvällä tuurilla ruikkariakin ilmestyis... Sitä ennen kuitenkin vielä edessä siintää Kamboza ja Laos! Hyvää syksyn alkua sinne Suomeen ja pitäkää lippu korkeella!